14.6.2026
Tuttuun tapaan tein taas tänä vuonna yhdistetyn loma- ja autonhuoltoreissun Eurooppaan. Tällä kertaa matka olisi aiempia vuosia pidempi, sillä reissussa oli tarkoitus olla kolmisen viikkoa. Tämä siitä syystä, että matkan määränpää olisi varsin kaukana Pyreneiden vuoristossa Espanjassa. Kolmen viikon reissuun mahtuu monenlaista, mutta pääkohteessa Pyreneillä, jossa oli tarkoitus viettää seitsemän yötä, suunnitelmana oli tehdä päivävaelluksia, ja nauttia Alpinella ajelusta vuoristoteillä.
Olen ollut eri puolilla Alppeja moneen kertaan, mutta Pyreneiden vuoristossa vain kerran lyhyesti n. 25 vuotta sitten Andorrassa. Olisi siis mielenkiintoista nähdä millä tavalla Pyreneet eroaisivat Alpeista.
Suunnitelmaan kuului tuttuun tapaan lauttamatka Helsingistä Travemundeen, josta Pohjois-Saksan läpi Belgiaan. Naisystäväni oli tarkoitus lentää Belgiaan Charleroin lentokentälle, josta ottaisin hänet kyytiin. Siitä sitten yhdessä Ranskan läpi kohti Pyreneiden vuoristoa. Ranskassa olisimme majoittuneena kolmessa paikassa matkan varrella, ensin Belgian rajan tuntumassa Rocloi -nimisessä paikassa, sitten pari yötä kaupungissa nimeltä Blois, ja lopuksi yksi yö Saint-Emilionissa.
Sieltä sitten Pyreneiden yli Jacaan Espanjassa. Siellä yksi yö, sitten kolme yötä Ainsa -nimisessä kaupungissa, ja vielä kolme yötä Vielhassa. Nämä kaikki Pyreneiden alueella Espanjan puolella.
Sitten takaisin kohti pohjoista Andorran kautta Ranskaan, jossa yksi yö Välimeren rannalla Frontignan -nimisessä paikassa. Sen jälkeen pienelle ranskalaispaikkakunnalle nimeltään Domessin, joka on Alppien lähellä Grenoblen ja Lyonin välissä. Naisystäväni sisko perheineen asuu siellä, ja he olivat ystävällisesti luvanneet majoittaa meidät muutamaksi yöksi.
Domessinista minä jatkaisin yksin kohti pohjoista, sillä naisystäväni oli tarkoitus jäädä siskonsa luokse vielä viikoksi. Minun matkani jatkuisi Sveitsin läpi Etelä-Saksaan Schwarzwaldin alueelle. Siitä sitten Saksan läpi takaisin Travemundeen.
Koko hommaan oli tarkoitus käyttää reilut kolme viikkoa, ja Alpinen mittariin olisi tulossa yli 5.000 km. Auton huolto olisi tarkoitus tehdä Annecyssa Ranskassa siinä vaiheessa, kun olisimme Domessinissa.
Miten kahden hengen kolmen viikon tavarat mahtuisivat Alpineen, jossa matkatavaratila on hieman kortilla? No, ei se helppoa ollut, kun mukaan piti saada myös vaellusvarusteet. Hieman joutui miettimään, että mitä matkaan voi ottaa, mutta kyllä me onnistuimme lopulta pakkaamaan auton - ja toivottavasti mukaan tuli tarvittavat tavaratkin.
Finnlinesin lautta lähti Helsingistä Vuosaaren satamasta iltapäivällä klo 15. Sitä edelsi reilun sadan kilometrin ajomatka Hollolasta. Tämä oli jo viides vuosi peräkkäin, kun matkustin Finnlinesin lautalla, joten homma oli jo tuttua.
Laivamatka kesti 30 tuntia, ja kun suurimman osan ajasta ei ollut nettiyhteyttä, niin lautalla saa rauhassa keskittyä vaikkapa lukemiseen, sudokuihin - tai jopa niinkin radikaaliin puuhaan kuin ajattelemiseen.
Lautta saapui seuraavana iltana klo 21 Travemunden satamaan, josta ajelin parin tunnin pätkän autobaanoja pitkin Bremenin lähelle Oyten -nimiseen kaupunkiin. Siellä yöpyminen Aparthotel Höper -hotellissa. Alkuverryttely oli nyt tehty, ja seuraavana päivänä edessä olisi jo huomattavasti pidempi ajopäivä.
Aamulla aikaisin autobaanalle kohti Kölniä, jossa tarkoitus oli tavata vanha belgialainen ystäväni Peter.
Saavuin Kölniin puolen päivän aikoihin, ja Peter oli minua sovitusti vastassa Bocklemünd Park and Ride alueella, jonne jätin Alpinen parkkiin, ja jatkoimme ratikalla Kölnin keskustaan.
Kävimme ensin lounaalla, ja sitten Peter näytti minulle kaupunkia, joka oli minulle entuudestaan vieras, kun en ollut käynyt Kölnissä aiemmin. Kölnissä on mm. tuomiokirkko, joka oli vaikuttavan iso.
Alkuillasta lähdin ajelemaan kohti Charleroin lentokenttää, ja kun Belgiassa ollaan, niin asiaan kuuluu syödä Belgian kansallisruokaa eli ranskalaisia. Erinomaisia olivat tälläkin kertaa.
Naisystäväni lento saapui puoli yhdentoista aikaan illalla, ja poimin hänet kyytiin kentältä. Charleroin kentällä oli melkoinen härdelli, mutta onnistuimme löytämään toisemme.
Pimeässä illassa edessä oli vielä tunnin ajomatka Rocloihin Ranskan puolelle. Ajomatkalla vastaan tuli tietyö, jossa oli hyvin epämääräiset kiertotieohjaukset, ja jouduimme pitkälle kiertotielle hyvin kapealle tielle keskellä pimeää korpea. Lopulta puolen yön maissa saavuimme majapaikkaamme Rocloissa.
Aamulla matka jatkui kohti Blois -nimistä kaupunkia Keski-Ranskassa. Tarkoitus oli välttää maksullisia moottoriteitä, ja ajella pienempiä maisemareittejä. Niinpä navigaattoriin laitettiin asetus tietullien välttämiseksi, ja tämä asetus oli päällä koko ajan Ranskan läpi ajettaessa.
Loire -joen rannalla sijaitseva Blois oli valikoitunut matkakohteeksi lähinnä sen läheisyydessä olevien linnojen takia, ja viettäisimme siellä kaksi yötä.
Ajomatka kohti Bloisia vei läpi lukemattomien pikkukaupunkien, ja antoi mahdollisuuden nähdä Ranskaa huomattavasti paremmin kuin moottoriteitä pitkin paahdettaessa. Toki matkanteko oli hitaampaa tällä tavalla, mutta itse pidän tällaista automatkailua mielekkäämpänä. Välillä täytyy kyllä edetä nopeasti, ja silloin moottoritie on tarpeen.
Lounastauon pidimme Sens -nimisessä kaupungissa - kreppejä!
Alkuillasta saavuimme Bloisiin, jossa majoituimme huoneistossa lähellä kaupungin keskustaa. Illalla vielä päivällinen Loire -joen rannalla erinomaisessa Le Maryland -ravintolassa. Kaiken kaikkiaan ruoka Ranskassa oli useimmiten erinomaista - onnistuimme löytämään hyviä kohtuuhintaisia ravintoloita.
Illan päätteeksi pieni kävely kaupunkia ihaillen.
Linnapäivä! Aamulla ajelimme parinkymmenen kilometrin päähän Bloisista tutustumaan Chateau de Chambord -linnaan. Chateau de Chambord on rakennettu 1500- ja 1600-luvuilla, ja se on suurin lukuisista Loiren alueen linnoista. Iso se tosiaankin oli, ja vaikuttava.
Lounaalle takaisin Bloisiin, jossa iltapäivällä kaupunkiin tutustumista, ja käynti kaupungin linnassa nimeltään Chateau de Blois. Se on vanhempi kuin Chateau de Chambord, sillä Chateau de Bloisin rakentaminen on aloitettu jo 900-luvulla. Tämä linna sijaitsee keskellä kaupunkia, ja oli sekin omalla tavallaan mielenkiintoinen, mutta Chambordin linna oli kyllä selvästi vaikuttavampi.
Tien päällä taas. Päivän ajomatka oli reilut neljäsataa kilometriä kohti Saint-Emilionin viiniseutuja Bordeauxin lähellä. Matkan alkupäivinä lämpötilat olivat olleet noin parinkymmenen asteen luokkaa, mutta nyt lämpötilat alkoivat nousta kolmenkymmenen asteen huitteille.
Taas näimme paljon ranskalaista maaseutua ja pikkukaupunkeja. Lounaspaikaksi valikoitui Restaurant de la Plage jonkun joen rannalla Valdivienne -nimisessä paikassa. Kolmen ruokalajin lounas hintaan 15,50 eur per henkilö, miljöö miellyttävä, ja ruoka erinomaista. Ei hullumpaa!
Lounaan jälkeen taas maantielle. Moottoriteiden ulkopuolella Ranskassa oli miellyttävää ajella, välillä tiet olivat suoria, mutta matkan varrelle mahtui myös oikein mielenkiintoisia mutkapätkiä, joilla Alpine oli elementissään. Monia pikkupaikkoja myös nähtiin - ja liikenneympyröitä - niitä ranskalaiset näyttivät rakastavan, kun niitä oli siroteltu joka paikkaan.
Loppumatka sujui ajellen kauniiden viinitarhojen välissä, kunnes saavuimme Vignonetin kylään lähelle Saint-Emilionia. Matkaan lähdimme aamulla kymmenen aikaan, ja perille saavuimme illalla seitsemältä.
Energiaa riitti vielä sen verran, että ajoimme Saint-Emilioniin päivälliselle, ja kävelylle kaupunkiin. Ruoka oli hyvää, ilmastoimattomassa ravintolassa erittäin kuuma, ja palvelu hieman tylyä.
Saint-Emilionissa on mm. osittain maan alle rakennettu kirkko, ja kaupunki on kaunis, vanha ja rakennettu kukkulan päälle. Viehättävä paikka!
Aamulla lähtö yhdeksän maissa. Suuntana Espanja, ja päivän aikana ylitettäisiin Pyreneiden vuoristo. Jännittävä ajopäivä siis tiedossa.
Alkumatka sujui pääasiassa suoria ranskalaisteitä pitkin Paun kaupunkiin saakka. Päivä oli kuuma, ja lämpötila huiteli yli kolmessakymmenessä asteessa.
Ennen Pauta horisontissa alkoi jo näkyä lumihuippuisia vuoria. Hienoa! Paun jälkeen tie alkoi kiivetä hiljalleen ylöspäin. Vähitellen tie jyrkkeni, ja edessä oli mainioita vuoristoserpentiinejä. Tien kunto oli erinomainen, ja liikennettä minimaalisesti. Todella nautittavaa ajettavaa ylöspäin mentäessä. Lopulta ylitimme puurajan, ja upeat vuoristomaisemat avautuivat eteemme.
Ylitimme Pyreneet Col de la Pierre Saint Martin -solan kautta, jonka korkeus oli n. 1.700 metriä. Ranskan puolella noustiin ylös tietä D132 pitkin. Sitten alaspäin tietä NA-137 Espanjan puolelle, jossa ajaminen oli aivan mahtavaa. Ylempänä ensin tiukempaa serpentiiniä, sitten alempana jouhevampaa nopeampaa pätkää. Edelleenkin liikenne minimissään, ja teiden kunto maksimissaan. Nautinnollista. Yksi parhaista ajopäivistä koskaan. Alpine oli aivan loistava peli näille teille. Onneksi myös naisystävä tykkäsi olla kyydissä vuoristoteillä - hänkin tuntui nauttivan kokemuksesta.
Vuorilta alas laskeuduttuamme päästelimme isompia teitä (N-240) päivän määränpäähän Jacaan, jonne saavuttuamme olin väsynyt pitkän, keskittymistä vaatineen ajopäivän jälkeen, mutta samalla myös hyvin tyytyväinen päivän antiin.
Majoituksemme oli Aparthotel & Spa Jacetania hieman kaupungin keskustan ulkopuolella, ja väsymyksestä johtuen söimme päivällisen hotellin ravintolassa. Hyvää ja kohtuuhintaista oli sielläkin. Majoituksen hintaan sisältyi myös käynti hotellin yhteydessä olevassa kylpylässä, ja siellä oli mukava rentouttaa päivän rasituksista väsyneitä lihaksia. Hotelli oli siisti, mutta mielenkiintoista oli tiukat säännöt ja byrokratia.
Illan päätteeksi lyhyt kävely, ja sitten uni maistui. Jacassa oli hyvin lämmintä, onneksi aiemmin päivällä ylhäällä vuoristossa oli ollut raikkaampi ilma.
Ensimmäinen vaelluspäivä.
Seuraavat kolme yötä majoittuisimme paikassa nimeltään Ainsa, joka on n. 800 metrin korkeudessa. Päivän aikana ajelimme Jacasta Ainsan kautta kohti Llanos de la Larri - nimistä vaellusta, ja sieltä sitten takaisin Ainsaan.
Suunnitelmissamme oli tehdä kuusi päivävaellusta seuraavan kuuden päivän aikana, osa pidempiä, mutta väliin mahtuisi myös kevyitä palauttavia vaelluksia. Minulla on vuosien varrelta runsaasti vuoristovaelluskokemusta, mutta naisystävälleni vuoristovaellus oli enemmän uusi kokemus. Hän oli kuitenkin rohkeasti ja innokkaastikin ilmaissut halukkuutensa vaelluksia kohtaan, ja olimme tehneet yhdessä Suomessa joitain pidempiä kävelyretkiä matkaan valmistauduttaessa. Tiukat kuusi päivää olivat kuitenkin edessä, saa nähdä miten jaksaisimme
Seuraavat kolme yötä majapaikkamme olisi siis Ainsa, jonka jälkeen seuraavat kolme yötä kaupunki nimeltään Vielha. Suunnitellut vaellusreitit olisivat sellaisia, että jokaiseen päivään sisältyisi myös ajelua vuoristoteillä, jotta pääsisimme vaellusten lähtöpaikoille. Toivottavasti siis mukava yhdistelmä ajonautintoa, ja mukavia vaelluksia raikkaassa vuoristoilmassa.
Niin, se raikas vuoristoilma. Olimme etukäteen varautuneet siihen, että vaelluksillamme lämpötilat olisivat n. 5-15 asteen paikkeilla, mutta eteläiseen Eurooppaan iski poikkeuksellinen lämpöaalto, kun olimme reissussa toukokuun loppupuolella 2026. Kylissä ja muualla alempana päivälämpötilat olivat n. 30-35 astetta, ja vaelluksillamme ylemmissä korkeuksissa muutaman asteen alhaisempia. Vaellusten lämpötilat olivat siten n. 10-15 astetta korkeampia kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta. Itse en tykkää lämpimästä, ja nyt kelit olivat turhan lämpimiä minulle. Lisäksi pienenä ongelmana olivat meidän varusteet, jotka olimme mitoittaneet kylmemmille keleille, ja kun Alpinessa on tavaratila kortilla, niin myöskään ylimääräisiä lämpimämmän kelin varusteita ei ollut mahtunut mukaan.
Noh, niillä mentiin mitä mukana oli.
Llanos de la Larri vaelluksen lähtöpaikka oli Jacasta katsottuna Ainsan toisella puolella Pradera de Pineta -nimisessä paikassa, ja ajoimme aamulla ensin n. puolentoista tunnin matkan Ainsaan. Olin suunnitellut reitille koukkauksen tien N-260a kautta, joka oli kapeahko vuoristotie. Päivän aikana liikennettä oli enemmän kuin edellispäivän vuoriston ylityksessä, joten alkumatkalla ei voinut juurikaan nautiskella Alpinella ajamisesta. Maisemat olivat kyllä kivoja.
Brotossa tie muuttui hieman leveämmäksi, ja välillä pääsi myös rauhassa nauttimaan ajamisesta. Mainiota!
Pysähdyimme Ainsassa ostamassa eväitä vaellukselle, ja jatkoimme matkaa pohjoiseen tietä A-138 kohti vaelluksen alkupaikkaa. Söimme myös lounaan ennen vaellusta matkan varrella ravintolassa nimeltään Restaurant La Pipeta. Aivan erinomaista ruokaa tälläkin kertaa.
Bielsan kylän kohdalta tie alkoi nousemaan ylemmäs vuorille. Kapeaa, hitaasti ajettavaa tietä. Vaelluksen lähtöön saavuttaessa kello oli jo puoli kaksi.
Ensimmäinen vaelluksemme oli siis nimeltään Llanos de la Larri, joka oli vaelluksen varrelle sattuvan vesiputouksen nimi. Tiedossa oli n. 10 km retki, ja nousumetrejä olisi ennakkotiedon mukaan n. 370 m.
Alkuun kuljettiin metsikössä helppoa leveää polkua. Heti alkumatkasta vastaan tuli kapeita putouksia, jotka laskeutuivat hyvin pitkän matkan vuorten seinämiä pitkin. Tunnin kävelyn jälkeen päästiin ensimmäisen isomman putouksen lähelle. Kaunista ja vaikuttavaa.
Siitä vielä puolisen tuntia, niin päästiin Llanos de la Larri -putouksen viereen. Ilmassa leijuvat vesihiutaleet raikastivat mukavasti kiipeämisen jälkeen. Putous oli vielä vaikuttavampi kuin aiemmin nähdyt, sen voima oli valtava, ja ääni jylhä.
Putoukselta matka jatkui hiljalleen ylöspäin, kunnes saavuimme leveämmälle tasangolle vajaan parin tunnin vaeltamisen jälkeen. Tasangolla oli rauhallista ja rauhoittavaa. Evästauon paikka.
Laakson päässä oli taas yksi putous, jota ihailimme hetken ennen kuin lähdimme matkaan takaisinpäin. Puuttomalla tasangolla oli myös laiduntamassa vapaasti sekä lehmä-, että hevoslauma.
Llanos de la Larri -putoukselle saakka kuljimme samaa reittiä kuin ylöspäin mennessä, mutta putouksen jälkeen matka jatkui huomattavasti jyrkempää putouksen vieressä kulkevaa polkua alaspäin.
Matkalla alaspäin vastaan tuli vanhempi espanjalaispariskunta, joka kyseli, että miten pääsee takaisin parkkipaikalle. Suunta heillä oli aivan väärä, ja neuvoimme heille oikean suunnan, ja lupasimme opastaa heitä takaisin. Jyrkän osuuden lopuksi piti seurata lyhyt tasaisehko osuus takaisin autolle, mutta se polku olikin suljettu. Ikävä yllätys! Tässä kohtaa espanjalaispariskunta oli varmaankin joutunut väärään suuntaan.
Noh, ei auttanut kuin suunnata parin-kolmen kilometrin lisälenkille, jotta pääsisimme takaisin samalle leveälle polulle, jota kuljimme reitin alussa. Näin tehtiin, ja espanjalaisetkin opastettiin mukanamme perille.
Lopulta olimme perillä vajaan viiden tunnin, ja 12,8 kilometrin jälkeen. Hieno vaellus, ja mahtavia maisemia! Hyvä alku vaelluksille.
Vaelluksen päälle reilun puolen tunnin ajomatka takaisin Ainsaan, jossa meillä oli mukava huoneisto kolmeksi yöksi paikassa nimeltä Apartamentos Dos Rios Ainsa. Samassa yhteydessä oli myös hotelli ja iso ravintola, jossa oli saatavilla aamiaista hintaan 11 eur/hlö. Me päätimme nauttia kyseisen aamiaisen joka aamu.
Majapaikkamme sijaitsi alhaalla joen lähellä vilkkaalla seudulla palveluiden lähellä. Ainsassa oli myös vanha kaupunki kukkulalla, jonne jaksoimme vaivalla kävellä päivälliselle raskaan vaelluksen jälkeen. Tällä kertaa ruoka ei ollut kummoista, ja jostakin syystä Ainsassa ei muutenkaan ollut kovin erikoinen ravintolatarjonta.
Tälle päivälle oli suunniteltu koko matkan pisin vaellus, n. 20 km pitkä Cola de Caballo, ja heräsimme aikaisin valmistautumaan vaellukselle. Sääennuste lupaili kuitenkin mahdollisia ukkoskuuroja siihen laaksoon, jossa vaellus olisi, ja päätimme siirtää Cola de Caballo -retken seuraavalle päivälle. Sen sijaan otimme päivän ohjelmaan myöhemmäksi suunnitellun Forau d'Aigualluts -vaelluksen.
Ajomatka vei alkuun tietä N-260 mukavia leveämpiä teitä pitkin, väliin mahtui myös aivan upea osuus hyvin kapeassa kanjonissa, jossa oli todella nautinnollista ajella erikoisessa maisemassa. Erittäin upeaa settiä! Vaelluksen alkupaikkaan saavuttaessa lopussa oli useamman kilometrin mittainen osuus erittäin huonokuntoista asfalttitietä (A-139). Sitä piti ajella todella hitaasti monttuja kierrellen. Erittäin huonoa settiä! Parkkipaikalla La Besurtassa oltiin jo kohtuullisen korkealla, ja ilma tuntui mukavan viileältä alempien korkeuksien helteiden jälkeen.
Forau d'Aigualluts -vaellus kulkisi korkeammalla kuin edellispäivän vaellus. Lähtökorkeus oli 1.890 m, ja korkeimmillaan noustaisiin hieman yli kahden kilometrin korkeuteen. Pituutta reitillä olisi kymmenisen kilometriä.
Vaellukselle lähdettiin hieman ennen kymmentä, ja kun oltiin edellispäivää korkeammalla, niin olimme puurajan yläpuolelle heti alusta saakka. Alkumatka kulki loivahkoa nousua kapeilla kivikkoisilla poluilla. Tälläkin kertaa näkyvillä oli pieniä, ja hieman suurempia putouksia. Maisema oli kuitenkin erilaista kuin edellispäivänä - jylhempää. Myös lunta oli vastassa muutamassa paikassa.
Puolentoista tunnin kuluttua saavuimme isommalle putoukselle, ja heti sen jälkeen saavuimme leveämmälle tasangolle ja polku tasoittui. Tasangolla edessä oli vettä siellä täällä - tai joka puolella. Vuorilta laskeutui puroja tasangolle, ja niitä oli tasangolla todella paljon. Se tarkoitti sitä, että puroista piti välillä päästä ylikin. Hieman helpompaa minulle, jolla oli korkeat vaelluskengät jalassa. Selvästi vaikeampaa naisystävälleni, joka käytti matalia kenkiä akillesjännevaivojen takia. Olipahan ainakin ohjelmaa, kun yliteltiin puroja.
Komootin reittikartan mukainen reitti olisi noussut tasangolta ylöspäin kohti pientä järveä, mutta sillä suunnalla oli paljon lunta, ja vesistön ylityksiä, ja teimme päätöksen kävellä vain tasankoa ympäriinsä, ja palata sitten takaisin alas.
Tämä ei ollut lainkaan huono päätös, sillä vesistöiset maisemat tasangolla olivat erinomaisia, ja takaisinpäin oli mukava vaeltaa hyvillä mielin. Tällä vaelluksella vastaan tuli paljon tyyppejä, joilla oli sukset repussa. Kuulemma n. 2,4 kilometristä ylöspäin oli hyvät hiihtokelit.
Vaelluksen kesto oli reilut neljä tuntia, ja matkaa kertyi 9,1 km. Nousumetrejä tuli yllättävän vähän eli 235 m.
Vaelluksen jälkeen teki mieli ruokaa, ja päätimme syödä matkan varrella Benasquen kylässä, kun Ainsassa ei ollut kummoisia ruokapaikkoja. Ongelma syömisen suhteen oli se, että kello oli hieman yli kolme iltapäivällä, Benasquen kylä oli lähes autio, ja suurin osa ravintoloista kiinni iltapäivällä. El Meson -niminen mesta oli kuitenkin auki, ja siellä syöty taimen oikein passeli.
Sitten majoitukseen lepäilemään, ja illalla vielä toisen kerran syömään. Päivällinen syötiin meidän majoituksen ravintolassa, jonka aamiainen oli ollut hyvä. Valitettavasti kolmen ruokalajin päivällinen oli surkea esitys erityisesti pääruuan osalta. Ankka oli lähinnä kumiankka, jossa ei ollut juuri mitään syötäväksi kelpaavaa. Onneksi suklainen jälkiruoka sentään pelasti hieman.
Sääennuste näytti hyvältä, joten päätimme lähteä edellispäivälle suunnitellulle Cola de Caballo -vaellukselle. Vaelluksen lähtöpaikka on Ordesa y Monte Perdido kansallispuistossa Ordesassa. Ajomatka sinne oli jälleen kerran mukavaa mutkapätkää teitä N-260 ja N260a pitkin, ajon kesto noin tunnin verran. Parkkipaikka oli iso, ja autoja jo ysin maissa runsaasti. Suosittu paikka siis. Lähtöpaikalla oltiin n. 1.300 metrin korkeudessa.
Tämän päivän Cola de Caballo oli pisin reissumme vaelluksista, pituutta reitillä olisi parikymmentä kilometriä, ja nousumetrejä yli tuhat. Meidän oli tarkoitus tehdä vaikeampi versio vaelluksesta, jossa noustaisiin rajusti heti alussa, ja sen jälkeen edessä olisi hitaasti laskeva pitkä osuus.
Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun tälle reittiversiolle johtava polku oli suljettu heti alusta. Taas menivät suunnitelmat uusiksi. Lähdimme kulkemaan nousumetreiltään helpompaa, mutta pituudeltaan suurin piirtein yhtä pitkää reittiä, joka kulkisi laakson pohjaa pitkin samaan määränpäähän Cola de Caballon putoukselle.
Alkumatka oli hieman tylsää loivaa nousua metsän keskellä. Välillä oli pari putousta, jotka olivat ihan ok, mutta aiempien vaellusten putouksiin verrattuna ei mitenkään ihmeellisiä. Oltiin suhteellisen alhaisilla korkeuksilla, ja lämmintä oli. Onneksi metsässä oltiin pääsääntöisesti varjossa.
Reilusti yli pari tuntia piti vaeltaa ennen kuin päästiin asiaan. Metsä loppui, ja avoimempi laakso alkoi. Ympärillä oli upeita korkeita vuoria, lumihuippuja, ja vuorilta alas laskeutuvia korkeita pieniä putouksia. Palkitseva tunne pitkän tylsän osuuden jälkeen nähdä näin upeita maisemia.
Laakson päässä häämötti paras palkinto - Cola de Caballo -putous - tosin itse putous ei näkynyt kovin hyvin kauempaa, kun sen edessä oli jonkinlainen kalliomuodostelma. Kun putous sitten avautui näkyviin, niin se oli tehdyn työn arvoinen näky. Matkaa oli tässä vaiheessa tehty hieman yli kolme tuntia, joten kyllä sitä työtä oli tehtykin sinne päästäksemme. Edellispäivien vaellukset painoivat jaloissa eikä meno tuntunut kovin pirteältä.
Putouksen juurella pidimme reippaan mittaisen evästauon, ja sitten takaisin kohti samaa reittiä. Alaspäin meneminen on ainakin minun lihaksille raskaampaa kuin ylöspäin nousu, ja pitkä matka alkoi hiljalleen painaa jaloissa. Vielä enemmän matka painoi naisystävän jaloissa, joka oli välillä aika väsynyt.
Perille kuitenkin päästiin kuuden ja puolen tunnin, ja 20 kilometrin jälkeen. Urheilukliseen mukaisesti olo oli väsynyt, mutta onnellinen. Melkoinen voittajaolo valtasi mielen retken vihdoin päätyttyä. Kylmä juoma ja lämmin ruoka maistui erityisen hyvälle vaelluksen lähtöpaikan ravintolassa.
Ajomatkan jälkeen loppupäivä menikin lepäillessä. Taisi unikin taas maistua illalla.
Siirtymäpäivä Ainsasta Vielhaan. Edellispäivien vaellukset painoivat sen verran reippaasti jaloissa, että tänä päivänä päätimme tehdä hyvin lyhyen n. 4 kilometrin vaelluksen nimeltään Artiga de Lin & Uelhs deth Joeu. Tämä vaellus oli lähellä Vielhaa, mutta hieman sen takana, joten teimme retkiostokset Vielhassa, ja jatkoimme Vielhan ohi lounaalle Restaurant Ballads -nimiseen ravitsemusliikkeeseen. Tarjolla oli hieman aiempia kertoja hintavampi 25 euron kolmen ruokalajin ateria. Hyvää oli, ja hintansa arvoista.
Alkuun ajettiin tuttua N-260-tietä, ja osuus ennen Vielhaa Ainsasta oli navigaattorin mukaan kovin aikaa vievä - syy selvisi ajomatkalla. Reitillä oli useampi tietyö, joissa jouduttiin odottelemaan välillä pitkiäkin aikoja, nämä taisivat olla osuudella, jolla ajettiin tiellä A-1605. Pisin odotus oli parisenkymmentä minuuttia paikassa, jossa tietä parhaillaan raivattiin isoista kivilohkareista. Ajomatkan kohokohta oli yhden työmaan kohdalla kohdattu neljästä Sveitsin rekkarissa olleesta Alpine A110:stä koostuneen kulkueen kohtaaminen. Tervehdyksiä vaihdettiin.
Lounas syötiin siis Vielhan jälkeen, ja sitten nousu hyvin kapeaa, ja mutkaista vuoristotietä vaelluksen alkupaikalle, jossa oli hyvin hiljaista. Meidän lisäksemme parkkipaikalla oli vain yksi toinen auto. Itse vaelluksella emme nähneet ketään. Jännästi kaikilla Vielhan alueen vaelluksillamme oli todella hiljaista verrattuna Ainsan seudun vaelluksiin.
Tämä oli siis hyvin helppo vaellus, mikä tuli tarpeeseen sillä jalat tuntuivat todella väsyneiltä kolmen edellisen päivän vaellusten jälkeen. Ensin laskeuduttiin alas parkkipaikalta lähellä sijaitsevan Uelhs deth Joeu -putouksen luokse. Hetki sen ihailua, ja sitten pieni nousu ylöspäin.
Ylhäällä pieni lenkki, yksi pienempi putous, ja sitten tien vierustaa pitkin takaisin parkkipaikalle. Mukavasti palauttava kevyt kävely, kesto 1:39 h.
Vielhassa majoituksemme oli huoneistossa nimeltään Eth Palai. Toisin kuin Ainsassa, täällä ei ollut ilmastointia, ja huoneistossa oli tukahduttavan kuuma iltapäivisin. Huoneisto oli kylläkin muuten mukava, ja vuoristomaisema kiva. Miinusta kuitenkin minimaalisesta saippuan määrästä, ja parkkipaikan puomin ajoittaisesta toimimattomuudesta. Piharemonttia tekevät tyypit olivat vissiin katkaisseet vahingossa sähköt.
Vielhan kylä oli enemmän vuoristokylän oloinen kuin Ainsa, ja siellä oli myös vaellus/laskettelukauppoja yms. Mukava pikku kaupunki.
Illallinen pienessä tapas-paikassa nimeltään Petit Limbo. Myös erinomaisen herkullista ankkapataa!
Tälle päivälle ohjelmassa oli taas vaativampi vaellus nimeltään Colomers Lakes. Alkuun ajettiin tietä C-28, joka oli kohtuullisen leveä, ja aiempiin leveämpiin Pyreneiden teihin verrattuna asfaltiltaan huonokuntoinen. Loppumatkasta oli sitten mutkaista, kapeaa tietä oli taas tarjolla. Reitin alkupaikalla oltiin heti yhdeksän jälkeen. Parkkipaikka oli melko iso, mutta lähes tyhjä.
Colomers Lakes vaelluksella olisi tiedossa nimensä mukaisesti useita vuoristojärviä. Edessä olisi pitkä päivä, mutta onneksi jalat tuntuivat taas paremmilta kevyen edellispäivän jälkeen.
Alku loivaa nousua, ensin hieman kivikkoista osuutta, sitten helpompaa osittain tiellä kulkevaa polkua.
Helpomman nousun jälkeen alkoi hieman jyrkempi kivikkoinen osuus, joka päättyi, kun saavuimme Colomers -järven nurkille. Tässä vaiheessa järvestä ei näkynyt muuta kuin pato, sillä lähdimme kiertämään reittiä eri suuntaan. Nyt oltiin hieman yli kahdessa kilometrissä, ja välillä varjoisissa paikoissa jouduimme kävelemään lumisia osuuksia.
Vuoristoylänkö alkoi hiljalleen paljastaa kauneuttaan - ja reitin nimen mukaisia pikkujärviään. Kaunista, rauhoittavaa - ja hiljaista kun muita vaeltajia ei juurikaan ollut.
Teimme pitkän ympyrän ylängöllä n. 2.000 - 2.200 metrin korkeudessa, kunnes saavuimme Colomers -järven ylle. Sen rannalla oli myös Refugi de Colomers -maja, jossa oli periaatteessa ravintola, mutta se oli parhaillaan pienessä remontissa. Paikalla ollut tyyppi myi kuitenkin meille kylmät juomat, jotka maistuivat tälläkin kertaa virkistävälle.
Majan jälkeen järven patoa pitkin sen toiselle puolelle, ja ympyrä oli sulkeutunut. Tässä vaiheessa totesimme, että olimme tehneet matkaa jo yli viisi tuntia, ja vaikka jalat olivat alussa olleet raikkaat, niin tässä vaiheessa väsy alkoi painaa pahasti. Edessä oli kuitenkin vielä pitkä lasku takaisin autolle, jonne saavuimme 7 tunnin ja 50 minuutin jälkeen. Tämähän olikin raskaampi retki kuin kilometreissä pidempi Cola de Caballo (20,0 km vs. 16,1 km). Aika rankka retki - mutta todella hieno sellainen.
Illalla väsymys painoi sen verran, että emme jaksaneet lähteä minnekään kauemmaksi, ja päivällispaikaksi valikoitui majapaikan viereinen ravintola.
Edessä olisi viimeinen vaelluspäivä Pyreneillä. Edellinen päivä oli ollut niin raskas, että tälle päivälle valittiin taas kevyempi retki. Kilometrejä olisi tiedossa kymmenisen, mutta nousumetrejä hyvin vähän.
Ajomatkalla ajettiin paikallisen hiihtokeskuspaikkakunnan ohi, ja myös auto-osuuden määränpää oli Pla de Beretin laskettelukeskuksen parkkipaikalla. Tilaa oli paljon, autoja vähän.
Tämä vaellus poikkesi muista siinä, että nyt lähdettiin aluksi alaspäin, ja loppuosuus oli nousua. Korkeuserot olivat kuitenkin vaatimattomia, ja reitti kulki pääasiassa hiekkatietä pitkin. Leppoisa retki. Retken määränpää ja kohokohta oli Refugi de Montgarri, jonka jälkeen käännyttiin takaisinpäin hieman eri reittiä kuin alkumatkasta.
Montgarrin jälkeen edessä oli reitin ainoa hieman merkittävämpi nousu, joka ei ollut kovin kummoinen edellispäivien nousuihin verrattuna. Kovin kummoinen ei ollut itse vaelluskaan, mutta tulipahan tehtyä. Huippuhetki oli vaelluksen lopussa, kun liottelimme hetken jalkojamme raikkaassa vuoristopurossa. Tuntui hyvältä!
Parkkipaikan toisella kulmalla oli mukava yllätys, kun siellä oli parkissa valkoinen A110 Ranskan rekisterissä. Sitten ei kun mutkaista tietä takaisin Vielhaan.
Illallinen viehättävässä La Abuela -ravintolassa Vielhassa. Miljöö oli miellyttävä kuten seurakin, ruoka oli ok, mutta ei reissun parhaita.
Kuudessa päivässä teimme kuusi vaellusta yhteensä 73 km / 29 h / 2.200 nousumetriä. Melkoinen urakka, mutta oli upea kokemus.
Matka jatkui Pyreneiltä Andorran kautta kohti Välimerta. Ensin lähdettiin tietä C-28, ja alkuun oli mahdollisuus vielä nauttia Pyreneiden mutkapätkistä. Tie nousi korkeimmillaan 2.072 metrin korkeuteen Bonaiguan solaan. Sitten päästeltiin luonnollisesti alaspäin, ajo maistui, ja Alpine oli taas elementissään.
Mentiin taas ylös-alas, ja saavuttiin Andorraan, jossa pysähdyttiin tankkaamaan, ja jatkettiin matkaa. Ylöshän sitä taas mentiin. Andorrassa oltiin siinä mielessä ystävällisiä, että serpentiinitielle oli rakennettu ylämäkiin ohituskaistoja. Näppärää!
Ylämäen jälkeen seuraa tietysti alamäki. Tämä mäki johti Ranskaan. Päivä oli oikein kuuma, ja matka pitkä. Ranskalaiset pikkukylät ja liikenneympyrät tulivat taas tutuiksi. Lähestyimme hiljalleen Välimerta, ja Frontignanin rantakaupunkia, ja maisemat muuttuivat aika erilaisiksi Pyreneiden vuoristoon verrattuna. Nyt oltiinkin lyhyellä rantalomalla.
Majoitus oli kivassa pienessä huoneistossa meren ja venesataman äärellä. Mukavia näkymiä nämäkin.
Aamulla hetkeksi rannalle, jossa naisystäväni sai mahdollisuuden uida meressä minun tyytyessä ihailemaan maisemia rannalta. Sitten taas kamat autoon, ja reilun puolen tunnin ajomatkan jälkeen pysähdys Montpellierissä, jossa söimme todella maukkaan aamiaisen paikallisessa boulangeriessa. Montpellierissä oli jänniä pyramidin muotoisia rakennuksia, joita ihmettelimme hetken ennen kuin jatkoimme matkaa.
Tämän päivän määränpää oli Domessin, jossa naisystäväni sisko perheineen asuu. Sisko on naimisissa paikallisen miehen kanssa, ja on asunut Ranskassa jo pitkään. Tämäkin päivä oli helteinen, mutta mikäpäs siinä ilmastoidussa autossa oli oleilla.
Päivän ohjelmassa oli taas paljon ranskalaisia pikkuteitä, pikkukyliä ja liikenneympyröitä. Ajopäivän loppupäässä oli joitain maukkaita mutkapätkiä, kun aloimme lähestyä Alppeja.
Vastaanotto Domessinissa oli lämmin. Talossa oli myös uima-allas, jossa oli mukava viilentyä pitkän päivän päätteeksi. Tarjolla oli myös syntymäpäiväkakkua minulle mikä oli mukava yllätys.
Seuraavana päivänä olisi voinut leppoisa lepopäivä maistua, mutta kun talon isäntä Benoit ehdotti, että minä ja hän lähtisimme pienelle vaellukselle Alpeille sunnuntaipäivän ratoksi, niin se oli tarjous, josta ei tehnyt mieli kieltäytyä.
Aamulla aikainen herätys, ja Benoitin kyydillä kohti vaelluksen alkupaikkaa sillä aikaa, kun naisväki jäi nauttimaan leppoisasta sunnuntaipäivästä. Ajomatka kesti noin tunnin, ja sitten oltiinkin Alpeilla. Lähtöpaikka oli näköjään nimeltään La Plagne, itse vaan istuin kyydissä tietämättä minne mentiin.
Vaellus alkoi reippaalla pitkällä nousulla kivikkoisella leveällä polulla. Aikamme noustuamme nousu tasoittui, ja kävelimme jonkin aikaa tätä helppoa osuutta. Matkalla näimme muutaman peura-tyyppisen sarvekkaan eläimen makoilemassa metsän siimeksessä aivan lähellämme. Benoitin mukaan hän ei ollut nähnyt moisia eläimiä noin läheltä aikaisemmin.
Helpomman osuuden jälkeen vuorossa oli taas hieman jyrkempi osuus, jonka päätteeksi olimme hieman yli 1,8 km korkean vuoren huipulla, nimi oli ilmeisesti Le Pinet. Ylhäältä oli hienot näkymät korkeammille lumihuippuisille Alpeille ml. näkymä Euroopan korkeimmalle vuorelle Mont Blancille.
Ylhäällä pieni evästauko, ja sitten reipasta tahtia alas. Alas mennessä näimme lisää samoja eläimiä kuin aiemmin. Mielenkiintoinen näky.
Lopun jyrkkä alamäkiosuus tuntui jonkin verran jaloissa, mutta oli mukavaa päästä tekemään vaellus myös Alpeilla.
Takaisin ajettaessa jouduimme odottelemaan yhdessä kylässä jonkin aikaa, kun tie oli laitettu poikki pyöräilykisan takia
Loppupäivä meni lepäillessä, ja nauttiessa talon väen vieraanvaraisuudesta.
Tälle aamulle Alpinelle oli varattu huoltoaika Annecyyn, jonne oli noin tunnin ajomatka Domessinista. Koska auton piti olla yhdeksään mennessä huollossa, niin otin poikkeuksellisesti navigaattorista pois asetuksen tietullien välttämiseksi. Ajomatka Annecyyn moottoritiellä maksoi seitsemän euroa, tosin se ei ollut kovin joutuisa, kun onnettomuuden takia köröteltiin puolisen tuntia ylimääräistä ruuhkassa.
Huoltokokemus Alpine Store Annecyssa oli varsin miellyttävä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun huollon vastaanotto oli erikseen Alpinelle eli ei ollut yhdessä Renault/Dacia -huollon kanssa. Kahvia tarjoiltiin meille auliisti - tosin itse en sellaista juo - ja reissussa rähjääntyneen Alpinen lupasivat myös pestä.
Päivä vietettiin Annecyn nähtävyyksiä katsellessa. Kaupunki oli kaunis kuten oli samanniminen järvikin. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka.
Iltapäivällä auto huollosta. Hintaa huollolle tuli 811 eur, ja tällä kertaa autoon vaihdettiin vaihteistoöljyt ja jarruneste perustoimenpiteiden lisäksi. Auto oli taas siistin näköinen, kun se oli pesty ulkoa, ja siistitty sisältä. Kaiken kaikkiaan huolto oli oikein miellyttävä kokemus.
Kun ei ollut mihinkään kiire, niin ajelimme takaisin Domessiniin pikkuteitä, ja se kyllä palkitsi. Kokemus oli paljon mielekkäämpi kuin menomatka moottoritiellä.
Tämä päivä oli aidosti lepopäivä eikä käyty yhtään missään. Minulle lepopäivä oli hyvää palautumista ennen paluumatkaa.
Jatkoin matkaa tästä eteenpäin yksin, sillä naisystäväni jäi siskonsa luokse vielä viikoksi.
Pitkä ajopäivä. Ensin jonkinmoinen matka Ranskassa, ja sitten Sveitsin läpi pikkuteitä ajellen niin, että ei tarvinnut Sveitsin moottoritietarraa ostaa. Ranskan muuttumisen Sveitsiksi havaitsi lähinnä siitä, että liikennemerkit muuttuivat erilaisiksi, ja kylät siistimmiksi - mitään muuta merkkiä rajasta ei ollut. Ai niin, myös siitä huomasi Sveitsiin siirtymisen, että jostain syystä puhelimeni internet lopetti toimintansa enkä saanut sitä pelittämään yrityksistä huolimatta. Tämä aiheutti haasteita Google Mapsin kanssa, ja jouduin turvautumaan auton oman navigaattorin käyttöön.
Sveitsi oli yllättävän tylsä maa ajaa läpi. Geneve-järvi oli sentään kaunis, mutta muuten ajelu koko maan läpi oli lähinnä pakkopullaa. Saksan puolelle päästyäni tuntui siltä, että nyt päästiin taas sivistyksen pariin, kun netti alkoi taas toimimaan.
Saksassa ajatukseni oli ajella Schwarzwaldin eli Black Forestin läpi. Tänä päivänä ajelin kuitenkin vain hetken matkaa Saksan puolella, kunnes saavuin majoitukseeni Gasthaus Kalte Herbergiin n. 1.000 metrin korkeudessa lähellä Titisee-Neulandia. Majapaikalle saavuin kuuden maissa illalla, kun matkaan olin lähtenyt aamukasilta. Pitkä päivä tosiaankin auton ratissa.
Illallinen gasthausin ravintolassa, sitten lepäilyä.
Toinen pitkä ajopäivä tiedossa. Black Forestissa on kuuluisa B500 -tie jonka pitäisi olla hieno ajotie. Sitä oli tarkoitus seurailla päivän alkuosa. Maisemat olivat komeita täälläkin, ja ajoittain pääsi ajelemaan aika mukavasti kivoja mutkapätkiä. Tiet olivat pääasiassa jouhevia ja nopeita, mutta matkaan mahtui myös syheröisiä serpentiinejä.
Välillä pysähdyin mm. Tribergin putouksilla ja Mummelsee järvellä.
Black Forestin eteläosassa oli mukavampi ajella kuin myöhemmin lähempänä Baden-Badenia. Eteläosassa oli satasen nopeusrajoituksia, ja vähemmän liikennettä. B500 -tien hienommaksi mainostetulla osuudella Freudenstadin ja Baden-Badenin välillä nopeusrajoitukset olivat max. 70 km/h, ja liikennettäkin enemmän, joten kovin kummoista ajonautintoa sillä osuudella ei saanut. Maisemat olivat silti komeita.
Myöhäinen lounas Baden-Badenissa, sitten viimeiset kolme tuntia autobaanaa päivän määränpäähän Fuldaan saakka. Baden-Badenissa alkoi satamaan, ja koko loppupäivän sateli muutenkin jonkin verran. Hellekelit olivat ohi.
Fuldassa majoitukseni oli oikein miellyttävässä Villa Haag -huoneistossa. Illalla energiaa riitti kävelyyn kaupungilla sadesäässä, ja päivälliseen paikallisessa marokkolaisessa ravintolassa.
Tälle päivälle suunnittelin hieman lisälenkkiä, kun minun tarvitsi olla Travemunden satamassa vasta myöhään illalla, ja nopein reitti Fuldasta olisi ollut vain viitisen tuntia. En siis vissiin ollut vielä tarpeeksi ajellut, kun piti tuollainen lisälenkki ajella. Lisälenkki koostui sik-sak-ajelusta Harzin vuoristossa.
Harzissakin oli mutkapätkää, mutta tiet ja maisemat eivät vetäneet vertojaan Black Forestin vastaaville.
Reissun vaarallisin tilanne ajoittui tähän viimeiseen ajopäivään Harzin vuoristossa, kun pari idioottia moottoripyöräilijää - joiden eliniän odote on selkeästi lyhyt - osoitti tyhmyyttään. Nämä kaverit olivat ohittamassa henkilöautoa erittäin lyhyellä suoralla, kun minä tulin mutkan takaa vastaan. Hätäjarrutus pelasti tilanteen, ja mopopojat saivat jonkin aikaa elinikää lisää, kun ehtivät juuri ja juuri pujahtaa autojen välistä turvaan. Minulla on tapana ajaa pimeät mutkat aina omalla kaistalla pysyen, joten minä olin omalla onneksi omalla puolellani. Paikassa oli satasen nopeusrajoitus, joten vauhtia oli tilanteeseen tullessa sen verran, että läheltä piti. Erittäin tyhmää ja vaarallista toimintaa moottoripyöräilijöiltä.
Harzin vuoristosta suunta oli kohti pohjoista. Ajelin muuten autobaanojen ulkopuolella, mutta viimeiset 50 km päästelin autobaanoja pitkin.
Travemünden satamaan saavuin iltakymmeneltä, kellon ympäri tuli ajeltua. Satama oli jo tuttu paikka, kun nyt oli viides vuosi peräkkäin, kun olin siellä.
Yhdentoista jälkeen pääsin laivaan, ja sitten nukkumaan.
Meripäivä ilman nettiä. Hyvää aikaa rauhoittua, ja kirjoittaa vaikka tätä matkakertomusta.
Laiva saapui Helsinkiin Vuosaaren satamaan klo 10 aamulla, ja sen päälle vielä loppurykäisy satamasta kotiin Hollolaan. Mukavaa oli reissussa, mutta ihan mukava oli palata kotiin reilun kolmen viikon jälkeen.
Numeroina ilmaistuna matkan anti oli seuraava: 23 päivää, 5.500 km autolla ajoa, 6 maata (Saksa, Belgia, Ranska, Espanja, Andorra ja Sveitsi). Polttoainetta matkalla kului 437 litraa, mikä tarkoitti 8,0 l/100 km (ajotietokoneen mukaan 7,5 l/100 km), keskinopeus oli 61 km/h. Bensiiniin kului rahaa 830 eur, koko reissu maksoi vajaa viisituhatta euroa (+ auton huolto siihen päälle). Vaellusten saldo oli 7 vaellusta, 84 vaelluskilometriä, 3.035 nousumetriä, ja 33 tuntia vaellusta.
Entäpä sanoilla ilmaistuna?
Lyhyt versio: mahtava reissu.
Pidempi versio:
Reissu oli pitkä - ja rankkakin kun ajamista kertyi paljon, ja lisäksi vaellukset toivat lisärasitusta päälle. Kokemus oli kuitenkin todella hieno, ja matkaan mahtui monenlaista. Välillä tutustuttiin ranskalaisiin linnoihin ja ajeltiin läpi pienten ranskalaiskylien. Toisena hetkenä vaellettiin hienoissa maisemissa Pyreneillä, ja nautiskeltiin upeista Pyreneiden vuoristoteistä. Sitten oltiinkin Välimeren rannalla, kunnes taas ajeltiin ranskalaisia pikkuteitä. Välillä saatiin nauttia ranskalaisesta vieraanvaraisuudesta Domessinissa, ja mahtui matkaan myös vaellus Alpeilla. Lopuksi vielä Sveitsin ja Saksan läpi.
Paljon siis ehti tapahtua. Itselleni matkan kohokohtia olivat seuraavat.
Chambordin linna oli iso ja vaikuttava paikka, joka jäi mieleen.
Pyreneet oli mielenkiintoinen kokemus, jossa maisemat olivat hieman erilaisia kuin Alpeilla. Ajonautinnon suhteen tykkäsin Pyreneistä enemmän kuin Alpeista, syynä siihen on se, että liikennettä oli selvästi vähemmän kuin monin paikoin Alpeilla, lisäksi teiden kunto oli pääsääntöisesti erinomainen. Mieleenpainuvimpia ajokokemuksia oli Pyreneiden ylittäminen Ranskasta Espanjaan. Se oli upea ajopäivä. Toinen yksittäinen ajamiseen liittyvä kohokohta oli ajaminen jossain päin Pyreneitä erittäin kapeassa kanjonissa. Mahtava pätkä.
Yksittäisistä vaelluksista mieleen jäi parhaiten kaksi ensimmäistä vaellusta eli Llanos de la Larri ja Forau d'Aigualluts, ja lisäksi Colomers Lakes -vaellus. Llanos de la Larri -vaelluksen kohokohta oli vaelluksen nimen mukainen jykevä vesiputous, ja Forau d'Aigualluts -vaelluksen puolestaan ylängön hienot virtaavat vedet. Colomers Lakesin järviylänkö oli todella komea. Niin, ja kyllä mieleen jäi se saavutuksen tunne, kun oli päässyt jonkun vaativan vaelluksen loppuun.
Kaiken kaikkiaan Pyreneiltä jää mieleen erinomaisten mutkapätkien lisäksi erityisesti vesi ja vesiputoukset. Ne olivat upeita, ja toukokuun loppu oli hyvä aika nähdä niitä. Talvi oli ilmeisesti ollut Pyreneillä runsasluminen, ja kun meidän reissun aikaan kelit olivat lämpimiä, niin sulamisvettä oli runsaasti, mikä teki putouksista näyttäviä.
Suosittelen Pyreneiden vuoristoa lämpimästi. Loistava kokemus!
Matkaseura oli myös todella erinomainen, mikä lisäsi matkan nautintoa. Yhdessä oli mukava reissata, ja jakaa kokemuksia.
Sää suosi meitä reissulla, sillä esim. Pyreneillä toukokuussa voisi olla hyvinkin sateista, mutta nyt siellä ollessa oli täysin sateetonta koko reissumme ajan. Toki helleaalto toi mukanaan myös hieman turhan lämmintä säätä, mutta kaiken kaikkiaan säiden puolesta reissu onnistui hyvin.
Alpine oli aivan loistava peli tällaiselle matkalle. Sillä oli nautinnollista päästellä mutkapätkiä, mutta yhtä hyvin sillä pystyy ajamaan pitkiäkin päiviä erilaisilla teillä. Alpinen epämukavilta näyttävät kuppipenkit ovat todellisuudessa oikein mukavat, ja niillä istuu mielellään pitkiäkin matkoja. Yksi hyvä puoli Alpinessa on pieni koko, sillä on helppo ajella kapeita mutkapätkiä ja kaupunkien ahtaita kujia. Matkatavaroiden suhteen joutuu miettimään mitä mukaan ottaa, mutta pärjäsimme mainiosti kahden hengen voimin kolmen viikon reissun. Alpine myös toimi moitteettomasti koko matkan ajan
Tres bien, muy bien eli jepulista jee! Kyllä kannatti.
18.4.2026
Tänä vuonna maaliskuu oli poikkeuksellisen lämmin, ja kevät eteni huimaa vauhtia. Niinpä kävin hakemassa Alpinen talvisäilytyksestä Pohjois-Pohjanmaalta poikkeuksellisen aikaisin.
Hakureissu ajoittui maaliskuun viimeiselle lauantaille 28.3.2026. Hyppäsin silloin aamulla Lahdesta bussiin, ja olin iltapäivällä kotipaikkakunnallani Pyhäjärvellä. Bussi pysähtyy nelostien varrella paikallisella ABC:lla, josta olin suunnitellut käveleväni 8 km matkan kotipaikalleni, mutta onnekseni ABC:lla sattui olemaan vanha ystäväni ja naapurini, jolta sain kätevästi kyydin kotipaikalle. Näppärää!
Alpine oli ollut tämänkin talven CTEK-ylläpitolaturissa, ja se lähti tälläkin kertaa ongelmitta käyntiin. Kotipaikalla oli täysin lumetonta, joten Alpine oli helppo ajella tallista ulos ja lähteä tien päälle.
Ajokeli oli mainio, mutta päivä oli pitkä sillä saavuin kotiin Hollolaan yhdeksän jälkeen illalla kun olin ollut reissun päällä yli kellon ympäri.
Seuraava isompi tapahtuma Alpinelle on tuttuun tapaan keväinen Euroopan road trip. Tällä kertaa matka suuntautuu Pyreneiden vuoristoon Ranskan ja Espanjan rajalle. Siitä on tulossa raporttia reissun jälkeen.