15.5.2025
Tämän kevään Euroopan autoretki oli edessä toukokuun alussa. Toissavuoden tapaan reissu olisi yhdistelmä lomaa, auton huoltoreissua ja töitä. Työosuus olisi parin päivän konferenssi Berliinissä, joka määritteli matkan suunnan.
Kolmena edellisvuonna olin mennyt laivalla Pohjois-Saksan Travemünden kautta, mutta nyt päätin retkeillä kohti Berliiniä hieman eri reittejä. Suunnitelmaksi nimittäin muodostui Baltian maiden ja Puolan läpi ajaminen Via Baltica -reittiä pitkin. En ollut koskaan aiemmin ajanut tuota reittiä, joten tiedossa oli uusia kokemuksia.
Baltian maissa ja Puolassa olin kyllä vieraillut useammassa paikassa aiemmin, ja nyt päätin pyrkiä ainakin osittain sellaisiin paikkoihin, joissa en ollut aiemmin käynyt. Tästä syystä päätin esim. ohittaa Riian pysähtymättä. Puolassa varsinainen Via Baltica, ja samalla lyhin reitti Berliiniin olisi vienyt Varsovan ja Poznanin kautta, mutta kun olin vieraillut niissä kummassakin parin viime vuoden aikana, niin päätin etsiä Puolassa jotain vaihtoehtoisia reittejä.
Vaihtoehtoina oli lähinnä Krakovan tai Gdanskin kautta ajaminen, joissa kummassakaan en ollut käynyt koskaan aiemmin. Molemmat vaikuttivat mielenkiintoisilta kaupungeilta, mutta päädyin lopulta suuntamaan kohti Gdanskia.
Gdanskista ajoreitti veisi Szczecin -nimiseen puolalaiskaupunkiin ennen Berliiniä. Alpinen huoltoajan varasin Alpine Store Berlinistä. Baltian maissa ei ole Alpinen maahantuontia eikä huoltoa, mutta Puolassa Alpine on virallisesti myynnissä, ja siellä olisi löytynyt Alpinen huolto läheltä Krakovaa Katowicessa. Berliinissä olisi kuitenkin kätevä jättää auto huoltoon työkonferenssin ajaksi.
Työvelvollisuuksien jälkeen reittisuunnitelmaan kuului vielä lyhyt visiitti Rügenin saarella Saksan puolella Itämeren rannalla. Sieltä sitten tuttuun Travemündeen, josta lautalla takaisin Suomeen. Matkalle tulisi kestoa vajaa kaksi viikkoa, ja ajokilometrejä olisi tiedossa n. 2.500 kilometriä.
Reissu lähti liikkeelle työpäivän jälkeen reilun sadan kilometrin ajomatkalla kotoa Hollolasta Katajanokalle Helsinkiin Viking Linen satamaterminaaliin. Siellä auto laivaan, ja laiva liikkeelle klo 20:30.
Varsinainen lauttamatka kestää vain 2,5 h, mutta kun laiva olisi myöhään illalla Tallinnan satamassa, niin Viking Line tarjoaa mahdollisuuden jäädä yöksi laivaan, ja minä tartuin tuohon mahdollisuuteen. Laivalla yöpyminen oli varsin edullista, kun laivamatka hytteineen maksoi 80 eur.
Aamulla laivasta oli poistuttava kello klo 5:30 - 6:00 välillä, joten tiedossa oli aikainen herätys. Hyvänä puolena aikataulussa oli, että Tallinnassa ei ollut tietoakaan mistään ruuhkista tuohon aikaan aamusta. Aikainen liikkeelle lähtö oli kätevää myös siitä näkökulmasta, että edessä olisi pitkä n. 600 km ajopäivä kolmen maan halki Kaunasiin Liettuassa.
Ensimmäisen pysähdyksen tein parin tunnin ajomatkan jälkeen Pärnussa, joka on ollut suomalaisten suosima ranta/kylpyläkaupunki jo pitkään, mutta itse en ollut siellä käynyt aiemmin. Pärnussa kävin syömässä aamupalan, ja kääntymässä pikaisesti rannalle. Ihan kivan oloinen kaupunki.
En ollut ajanut Via Balticaa aiemmin, joten oli hieman arvoitus, että minkälaisessa kunnossa tiet olisivat nykyään, ja minkälainen ajokulttuuri Baltian maissa ja Puolassa olisi vastassa.
Virossa ja Latviassa teiden kunnossa ei ollut moittimista, sanoisinpa jopa, että Via Baltican tiet noissa maissa olivat paremmassa kunnossa kuin keskiverto suomalainen routareikäinen ja moninkertaisesti paikattu valtatie.
Muuten ajelin päivän aikana varsinaista Via Balticaa pitkin, mutta Viron eteläosassa ajelin pätkän pienemmällä 331-tiellä, jota pitkin ylitettiin myös Viron ja Latvian raja. Hieman rajaylityksen jälkeen edessä oli taas paluu viralliselle Via Baltican reitille. Riian ohitin sujuvasti – olin käynyt siellä viimeksi n. vuosi sitten, ja tällä kertaa en poikennut sinne ollenkaan. Lounastauolle pysähdyin jossain vaiheessa Riian jälkeen Latvian puolella.
Via Baltican tiet välillä Viro - Kaunas olivat todella tylsiä ajella. Tuolla välillä ei ollut käytännössä yhtään moottoriteitä, nopeusrajoitukset olivat hyvin pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta maksimissaan 90 km/h, teillä oli paljon pitkiä suoria, vähän korkeuseroja, ja liikennettä - erityisesti rekkoja - paljon kunhan muut matkantekijät olivat heränneet liikenteeseen.
Erittäin tylsälle ajomatkalle jännitystä sentään toivat paikalliset kamikaze-ohittajat, joita näkyi erityisesti Latviassa, ja jonkin verran myös Liettuassa. Liettuan puolella huimimpia suorituksia tosin taisi hillitä siellä yleiset keskinopeuskamerat.
Kaunasiin saavuin neljän maissa iltapäivällä n. 10 h ajopäivän jälkeen. Kaunasissakin olin käynyt pari vuotta sitten, mutta kun se oli sopivasti matkan varrella, ja edellisvierailun perusteella mukava kaupunki, niin olin valinnut sen ensimmäiseksi yöpymispaikaksi.
Ajomatkalla sää oli ollut suurimman osan ajasta poutaista, mutta välillä tuli jonkin verran vettäkin. Kaunasissa sää oli onneksi aurinkoinen, ja lämpöä oli vielä alkuillasta lähes 20 astetta, joten ilmassa oli jo melkein kesän tuntua.
Illalla ehdin hyvin kävellä kaupungin viihtyisällä kävelykadulla, ja katsella nähtävyyksiä.
Myös reissun toinen varsinainen ajopäivä oli varsin pitkä, sillä silloinkin edessä oli lähes 600 km matka Kaunasista Gdanskiin Itämeren rannalle. Onneksi tämä ajopäivä ei ollut yhtä tylsä kuin Tallinna - Kaunas -väli.
Kaunasin jälkeen alkoi heti hyväkuntoinen moottoritie, ja matka alkoi etenemään ihan eri malliin kuin edellispäivänä. Semmoinen kummallisuus Liettuan moottoriteillä oli, että nopeusrajoituskyltit oli ilmeisesti todettu turhaksi hienosteluksi, kun niitä ei ollut lainkaan moottoritien varrella - erikoista! Etukäteen olin katsonut, että Liettuassa moottoriteillä nopeusrajoitus olisi joko 110 km/h tai 130 km/h. Kun nopeusrajoituskylttejä ei ollut, niin oma ajonopeus piti arpoa jollain keinolla. Google Maps ja Waze näyttivät välillä keskenään samaa rajoitusta, välillä niiden tieto puolestaan erosi toisistaan. Google Maps näytti välillä moottoritiellä jopa 50 km/h rajoitusta, sen veikkaan johtuneen siitä, että moottoritie näytti tuliterältä, ja ehkä Mapsin rajoitusdata pohjautui aikaan, kun paikalla oli vielä työmaa.
Tietyömaa tulikin vastaan lähellä Puolan rajaa, ja viimeiset kilometrit rajalle asti köröteltiin kiertoteitä. Puolan rajaylityksen jälkeen päästiin kuitenkin taas päästelemään uuden uutukaisella moottoritiellä, joita Puolassa näyttikin olevan ihan eri tavalla kuin Baltian maissa. Myös Puolan moottoriteillä oli sama vaiva kuin Liettuassa eli nopeusrajoituksia ei vaivauduttu tiellä kulkijoille kertomaan. Ne pitää vissiin vaan tietää.
Etukäteistieto Puolan moottoriteiden nopeusrajoituksista oli, että rajoitukset olivat teistä riippuen joko 120 km/h tai 140 km/h. Navigointiohjelmat näyttivät koko päivän ajan maksimissaan 120 km/h rajoitusta, joten sen mukaan arvoin oman ajovauhtini. Paikallisilla oli selvästi eri käsitys nopeusrajoituksista - tai niiden noudattamisen tärkeydestä, ja päivän aikana suuri määrä paikallisia kuskeja ajoi hyvin reippaita vauhteja. Muutenkin vallitseva ajotyyli oli aggressiivinen, ja riskejä ottava.
Päivän aikana matkan varrella sattui onneksi muutakin kuin moottoritietä. Välillä vastassa oli jopa lystikästä mutkapätkää, jossa nautintoa sai ajelemalla ihan nopeusrajoitusten mukaan. Taajamien ulkopuolella nopeusrajoitus oli pääsääntöisesti 90 km/h, asfaltti hyväkuntoista, ja mutkat usein jyrkkiä. Hauskaa!
Tämä ajopäivä oli vappupäivä, joka taisi olla Puolassakin vapaapäivä, minkä takia liikennettä oli välillä runsaasti, onneksi kuitenkin välillä sai nautiskella ajelusta rauhassa.
Ennen Gdanskia poikkesin Malborkin linnassa, joka on massiivinen keskiaikainen linna. Linnaan sisälle en valitettavasti päässyt tutustumaan, koska päivän lippukiintiö oli myyty loppuun, kun saavuin linnalle nelisen tuntia ennen sen sulkemista. No, linna näytti komealta myös ulkopäin katsottuna.
Malborkista oli vielä tunnin ajomatka päivän määränpäähän Gdanskiin, jonne saavuin kuuden maissa illalla. Pitkä ajopäivä oli takana, mutta edessä olisi kolme yötä Gdanskissa, joten seuraavat päivät saisi rentoutua rauhassa.
Majoitus minulla oli varattuna tuliterässä huoneistossa, joka sijaitsi jättimäisessä talossa joen rannalla pienen kävelymatkan päässä kaupungin vilkkaista seuduista.
Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, parhaimmillaan lämpötila taisi olla +24 C. Hyvä päivä käydä rannalla siis! Niinpä päätin hypätä laivan kyytiin, jolla pääsisi Gdanskin keskustasta viereiseen Sopotin rantakaupunkiin.
Laiva lähti kätevästi Olowianka -saaren vierestä vartin kävelymatkan päästä majapaikastani - kunhan kävelyn sovitti sellaiseen aikaan, että joen yli vievä kävelijöiden nostosilta olisi auki. Tuo nostosilta oli ylhäällä aina puoli tuntia kerrallaan, ja sitten taas alhaalla puoli tuntia. Mikäli nostosilta oli ylhäällä, niin kävelymatkaa joen toisella puolelle tuli selvästi enemmän.
Laivareitti kulki ensin jokea pitkin kohti merta, ja matkan varrella näki kivasti Gdanskin satama-aluetta. Hieman ennen merelle saapumista laivasta näki myös niemen päässä olevan toisen maailmansodan Westerplatte -muistomerkin.
Loppumatkan laiva kulki merellä lähellä rannikkoa, ja noin tunnin matkan jälkeen edessä oli saapuminen Sopotin pitkälle laiturille.
Sopot on suosittu rantalomakohde, ja nytkin siellä oli väkeä runsaasti. Osa porukasta oli rannallakin, mutta näin toukokuun alussa vesi ei tainnut vielä houkutella uimaan, sillä vedessä ihmisiä ei ollut ollenkaan.
Sopotista pääsee kätevästi takaisin Gdanskin keskustaan paikallisjunalla, ja sellaisella minäkin matkustin takaisin Gdanskiin.
Loppupäivä kului paitsi lepäillessä, niin myös kuljeskelemassa kävellen kaupungilla - toki hyvää ruokaa unohtamatta. Joen rannalla on vilkas ravintolakeskittymä, jossa kuljeskeli todella paljon ihmisiä, ja tarjolla oli paljon hyviä ravintoloita.
Kahden museokäynnin päivä. Ensin Toisen Maailmansodan Museo, joka oli melkein uusi, ja rakennus, jossa se sijaitsi oli hieno moderni rakennus. Museo oli hyvin rakennettu, ja automaattinen ääniopastus toimi hienosti.
Sitten merenkulkumuseo, jossa valitettavasti kyltit olivat vain puolaksi, mikä teki haastavaksi ymmärtää mitä haluttiin kertoa. Museokokonaisuuteen kuului myös Soldek -niminen entinen kauppalaiva, jonka sisällä kiertäminen oli museon mielenkiintoisinta antia.
Tämäkin päivä oli sään puolesta mukava, n. 20 astetta.
Gdansk oli oikein mielenkiintoinen tuttavuus, se oli eläväinen ja kaunis kaupunki. Joen rannalla oli vilkas ravintolaelämä, ja kun sääkin suosi niin kokemus oli hyvin positiivinen.
Seuraavana oli vuorossa taas ajopäivä, edessä olisi matka Szczecin -nimiseen kaupunkiin. Olin suunnitellut päivän reitin niin, että se sisälsi pääsääntöisesti pienempiä teitä. Ajopäivästä tulikin todella hauska. Puolalaiset mutkaiset asfalttitiet ovat mukavia ajettavia, ja kun tänään oli arkipäivä, niin liikennettä oli merkittävästi vähemmän kuin Kaunas - Gdansk -välillä vapunpäivänä. Teiden kunto vaihteli aika paljon, välillä vastassa oli suomalaistyyppistä reikäistä tai epätasaista pätkää, välillä taas tien pinta oli oikein hyväkuntoinen.
Mutkia riitti, ja kun nopeusrajoitukset taajamien ulkopuolella olivat taas pääsääntöisesti 90 km/h, niin hauskaa sai pitää rajoitusten puitteissakin.
Reitti vei Kashubian ekopuiston läpi (Kashubian Protected Landscape Area) Lebork -nimiseen kaupunkiin, jossa söin lounaan. Sieltä matka jatkui kohti pohjoista, Itämeren rannalla sijaitsevaan Slowinskin Kansallispuistoon. Siellä tein pienen kävelyretken Czolpinon majakalle, ja meren rannalle. Tämä päivä oli selvästi viileämpi kuin edelliset, kävelyretken aikaan lämpötila oli 9 astetta, vettä vihmoi välillä, ja meren rannalla oli melkoinen viima. Mielenkiintoinen retki kuitenkin.
Kansallispuiston jälkeen edessä oli taas pitkät pätkät mukavia mutkateitä, kunnes viimeiset kaksi ja puoli tuntia tuli pöristeltyä moottoritietä. Tuosta ajasta puolisen tuntia ylimääräistä aikaa meni lähellä Szczeciniä onnettomuuden aiheuttamassa ruuhkassa.
Szceziniin saavuin hieman ennen seitsemää illalla n. 10 tunnin matkanteon jälkeen. Kilometrejä autoon tuli päivän aikana hieman yli 400 km.
Szczenissä ehti hieman käväistä katsomassa paikallisia nähtävyyksiä, ja tuli todettua, että Gdansk oli aika paljon mielenkiintoisempi kaupunki kuin Szczecin.
Szczecinistä matka jatkui heti aamutuimaan kohti Berliiniä. Tällekin päivälle olin suunnitellut maisemareitin, joka vei minut taas enimmäkseen moottoriteiden ulkopuolelle. Alkupätkä meni kuitenkin moottoriteitä pitkin ensin Puolan puolella, ja sitten hieman matkaa Saksan autobaanalla, jossa pääsi hetken nauttimaan myös vapaista nopeusrajoituksista. Szczecinistä ei ole Saksan rajalla kovinkaan pitkä matka.
Saksan maisematieosuus vei Biosphärenreservat Schorfheide-Chorinin kautta. Kyllä Saksassakin vielä metsää löytyi, ja tuolla osuudella oli mukavan kesäisiä metsämaisemia. Puut olivat paljon isompia kuin Suomessa.
Saksassa pääteillä taajamien ulkopuolella nopeusrajoitus on 100 km/h, ja tiet pääsääntöisesti erinomaisessa kunnossa. Biosfäärireservaatin läpi ajelun ensimmäinen tiepätkä oli mukavan mutkainen, joten kivaa ajonautintoa oli taas tiedossa. Myöhempi osuus oli enemmän suoraa tietä, ja jostain syystä monien mutkien kohdalla nopeusrajoitus mutkassa oli 70 km/h vaikka sitä ennen ja jälkeen rajoitus oli 100 km/h. Mutkissa nautiskelu ei vissiin siten ollut suotavaa tuolla osuudella.
Autoon tuli mittariin päivän aikana n. 140 km, ja olin hyvissä ajoin Alpine Store Berlinissä, jonne jätin auton huoltoon. Seuraavina päivinä eli tiistaina ja keskiviikkona tiedossa oli työhön liittyvä konferenssi, ja aikomukseni oli hakea auto huollosta torstaiaamuna, mutta tähän liittyen eteen tuli pieniä haasteita. Olin etukäteen kysynyt, että sopiiko se, että haen auton torstaina, mutta siihen kysymykseeni ei ollut vastattu. Jättäessäni autoa huoltoon kävikin ilmi, että torstai olisi Berliinissä jonkinlainen juhlapäivä, ja suurin piirtein koko kaupunki olisi kiinni eikä myöskään Alpine-liike olisi silloin auki.
Tämän takia jouduin sopimaan hakevani auton avaimet, ja maksavani laskun keskiviikkona ennen liikkeen sulkemista, ja hakisin sitten auton pois torstaina, kun olisin lähdössä kaupungista. Haastetta tähän toi se, että liike olisi klo 19 saakka (onneksi) auki, ja konferenssi kestäisi klo 18 saakka. Iltaohjelmaakin konferenssin jälkeen olisi tiedossa.
Konferenssi järjestettäisiin meidän firman Berliinin konttorilla päärautatieaseman vieressä, josta olisi kolmen vartin ratikkamatka Alpine -liikkeeseen. Kiirettä olisi tiedossa!
Alpine Storessa oli näytillä pari A110 -mallia, ja mielenkiintoisesti pari kappaletta uutta sähköistä A290 hot hatchia, joista otin kylmätyypit. Kiinnostava peli. Renault 5/Alpine A290 ovat ensimmäiset sähköautot, jotka ovat minusta oikeasti kiinnostavia. Rellulla on hyvä vauhti päällä tällä hetkellä.
Liikkeen sisällä ei ollut A110 R -malliversiota, tai muita erikoisempia malliversioita, mutta A110 R tuli juuri ulos huoltohallista, kun kävelin siitä ohi. Mahtavan näköinen peli, ja hienoa äänet nelisylinterisestäkin koneesta on saatu irti.
Loppupäivän aikana oli vielä hyvin aikaa tutustua Berliinin nähtävyyksiin. Berliini on minulle kohtuullisen tuttu kaupunki, ja olin käynyt siellä viimeksi puolisen vuotta aiemmin, joten mitään erityistä pakkoa nähdä jotain tiettyjä nähtävyyksiä ei ollut. Käyskentelin illan aikana Valtiopäivätalon (Reichstagsgebäude) nurkilta Brandenburgin Portille, ja Potsdamer Platzille. Ohjelmaan mahtui myös käynti suklaaostoksilla Berliinin reissujen vakiovierailupaikassani Rausch Schokoladenhaus -myymälässä.
Tiistai ja keskiviikko vierähtivät siis töiden merkeissä.
Keskiviikkona kiirehdin konferenssin jälkeen Alpine -liikkeeseen, jossa Alpine oli valmiina parkkeerattuna liikkeen porttien ulkopuolelle. Tämä huolto oli todella hintava, vaikka varsinainen huolto oli aivan perus öljyn- ja suodattimien vaihto sekä jarrunesteen vaihto. Hintaa huollolle tuli 1.278 eur. Varsinainen huolto jarrunesteen vaihtoineen oli 950 eur, mutta päälle tuli vielä pari juttua, joita olin pyytänyt tutkimaan.
Ensinnäkin kuskin ikkunassa oli pientä jälkeä, joka oli syntynyt ikkunaa laskettaessa ja nostettaessa. Pyysin tutkimaan huollossa, että onko oven sisällä jotain, joka naarmuttaa ikkunaa. Lupasivat avata oven, ja selvittää mistä ikkunan jäljet syntyvät. Olivat putsailleet paikkoja oven sisällä, ja saaneet ikkunan jäljet hyvin hävitettyä. Lisähintaa tästä työstä kertyi 208 eur.
Toinen juttu, jota olin pyytänyt tutkimaan liittyi siihen, että alkumatkasta kun tein yhden kerran kick-downin, niin kun pienen viiveen jälkeen vaihteisto vaihtoi useamman vaihteen pienemmälle, niin mittarinäyttöön tuli hyvin pikaisesti ilmoitus vaihdelaatikon ylikuumenemisesta. Muistelin myös, että edellissyksynä taisi kerran tulla sama ilmoitus pikaisesti näyttöön.
Testasin tuota uudelleen sillä tavalla, että laitoin Alpine telemetrianäytölle näkyviin vaihteiston lämpötilat, ja tein uuden kick-downin. Kytkimen lämpötila lähti tuossa vaiheessa nopeasti nousemaan noin sadasta asteesta aina n. 250 asteeseen saakka. Lämpötila laski takaisin hyvin nopeasti, kun kaasun hellitti.
Auton kolmen vuoden takuu meni umpeen muutamaa päivää ennen kuin vein sen huoltoon, ja huolto kertoi, että jos tuolta löytyy jotain vikaa, niin eivät ole varmoja, että voivatko korjata asiaa takuun piikkiin. Lopputulos oli, että muita vikakoodeja tai muutakaan vikaa vaihdelaatikosta ei huollon mukaan löytynyt. Asian tutkimisesta kuitenkin veloittivat 138 eur.
Todella kallis huolto siis!
Aamulla köröttelin taas ratikan kyydissä hakemaan Alpinea huoltoliikkeen pihalta, ja sitten taas menoksi. Suuntana oli Rügenin saari Itämeren rannalla. Google Mapsissa oli asetuksena pääteiden välttäminen, joten ajo sujui rauhallisesti Berliinin pohjoispuolisten pikkukaupunkien/kylien läpiajojen merkeissä. Välillä vuorossa oli maantieosuuksia, ja ajelinpa lopulta muutaman kymmenen kilometrin pätkän moottoritietäkin pitkin.
Ajomatkaa majapaikalle Hotel Deutsche Flagge'en Binz -nimisessä kaupungissa tuli kolmisen sataa kilometriä. Ennen Binziin ajamista kävin kuitenkin pienen lisälenkin saaren kaakkoiskulmalla Sellin - ja Göhren -nimisissä pikkukaupungeissa.
Hotellihuoneen vastaanottamisen jälkeen lähdin saman tien kohti Jasmund National Park -nimistä kansallispuistoa saaren pohjoisosassa. Siellä Alpine parkkiin kansallispuiston parkkialueelle, ja pienelle kävelyretkelle puistossa.
Kävelyretkellä oli tarkoitus päästä katsomaan kansallispuiston merenrannan vaaleita kallioita. Toinen kansallispuiston juttu olivat pyökkimetsät. Kävelyretkelle tuli mittaa 8,4 km, ja kestoa noin tunnin ja kolme varttia. Reitti kulki ensimmäiset kolme kilometriä / puolisen tuntia hiekkatietä pitkin metsien keskellä, kunnes saavuttiin puiston vierailijakeskukseen, jonka jälkeen reitti kulki Unescon maailmanperintökohteen alueella meren yläpuolella.
Luvattuja vaaleita meren lähelle laskevia kallioitakin alkoi löytymään, ja ne olivat vaikuttavan näköisiä. Sitten samoja jälkiä takaisin autolle.
Illalla vielä hieman kävelyä Binzin kyläraitilla. Siisti pieni merenrantakohde, jossa hyvin pitkä puulaituri, ja pitkä hiekkaranta hyvin hienolla hiekalla.
Viimeinen päivä ennen laivamatkaa Travemündesta Helsinkiin. Laiva lähtisi Travemündesta lauantain puolella klo 2:30, ja laivaan pääsisi n. klo 23 aikoihin eli perjantaina olisi vielä hyvin aikaa katsella paikkoja.
Niinpä olin suunnitellut kierroksen, joka ei ollut läheskään suorin reitti Rügenista Travemündeen, ja reitti kulkisi moottoriteiden ulkopuolella.
Ensi alkuun ohjelmassa oli lyhyt tutustuminen Proraan, joka on natsien alkujaan lomakeskukseksi toisen maailmansodan aikaan rakennuttama valtavan suuri rakennus. Rakennus on peräti 4,5 kilometriä pitkä. Sen rakentaminen jäi natseilta kesken sodan päätyttyä, ja rakennus pääsi välillä ränsistymään. DDR:n aikojen jälkeen osa rakennuksesta on kunnostettu asunnoiksi, mutta osa on edelleenkin asumiskelvotonta.
Prorasta suunta oli kohti Rügenin saaren pohjoisosia. Alkumatkasta tie vei saman Jasmund National Park -puiston läpi, jossa olin käynyt edellispäivänä. Puisto ei ole kovin iso, joten sen läpi ajaminen ei ollut kummoinen urakka. Hienoa mutkapätkää pyökkimetsikössä oli tarjolla puistossa.
Rügenin saaren pohjoisosa vaikutti selvästi rauhallisemmalta kuin saaren eteläisimmät osat, ja siellä oli mukava ajella kivoja teitä mukavissa maisemissa.
Aivan saaren pohjoiskärjessä on Kap Arkona, mutta ihan sinne saakka ei päässyt autolla. Sen sijaan auto piti jättää parin kilometrin päähän Putgartenin kylään maksulliselle parkkialueelle, josta vaihtoehtona oli kävely tai puksu-juna tyyppinen kulkine. Minä valitsin kävelyn, joka tarkoitti Putgardenin kylän läpi kävelyä, ja sitten peltojen keskellä kulkevalla asfalttitiellä taivaltamista.
Kap Arkonassa on majakka - tai itse asiassa kaksikin. Molempiin olisi päässyt kiipeämään ylös, mutta minä jätin sen väliin. Sen sijaan kävelin saaren pohjoisimpaan kolkkaan, jonne oli matkaa majakoilta puolisen kilometriä.
Kap Arkonasta matka jatkui kohti Wiek -nimistä kylää, jonka eteläpuolelta pääsi lyhyellä lauttamatkalla (Wittover Fähre) salmen yli. Sitten taas pieniä mukavia mutkapätkiä - mutta välillä myös pitkiä suoria - kohti saarelta pois vievää hienoa korkeaa siltaa.
Saaren eteläpuolella mantereen puolella sijaitsee Stralsundin kaupunki, ja ajelin kaupungin keskustan läpi vanhoja rakennuksia ihmetelleen. Komean näköinen kaupunki tämäkin.
Stralsundin jälkeen reitti vei lisälenkin kautta Nationalpark Vorpommersche Boddenlandschaft -kansallispuistoon, joka näytti olevan lähinnä jonkinlaista vesijättömaata.
Kansallispuiston jälkeen matka jatkui valtateitä vältellen myös Rostockin läpi. En ollut aiemmin käynyt Rostockissa, ja auton ikkunasta katselleen kaupunki vaikutti melko isolta. Vanhoja tiilirakennuksia näytti olevan sielläkin.
Päivällisen nautin pienessä Bad Doberanin kylässä.
Travemündeen saapuminen tapahtui pienen lauttamatkan jälkeen. Kyseessä oli sama Priwallista lähtevä lautta (Priwallfähre), jota olin käyttänyt myös viimevuotisella autoreissulla. Travemündessa olin klo 21 aikoihin, mikä tarkoitti sitä, että olin ollut reissussa 11 h päivän aikana. Kilometrejä päivän aikana kertyi n. 350 km.
Ennen satamaan ajamista vielä kaakaot Travemünden keskustassa. Satamassa olin kymmenen aikoihin illalla, jossa reilun tunnin odottelun jälkeen pääsi laivaan, ja sitten unta palloon.
Meripäivä laivalla. Suurimman osan ajasta puhelin/netti ei toimi, joten laivalla on hyvin aikaa olla kaikessa rauhassa.
Laiva saapui Vuosaaren satamaan Helsingissä klo 10 aamulla, ja siitä sitten reilun sadan kilometrin kotimatka Hollolaan.
Ensimmäisen päivän ajomatka Tallinnasta Kaunasiin oli harvinaisen tylsä. Onneksi siitä eteenpäin edessä oli paljon mukavia maisemia, ja kivoja mutkapätkiä. Puolassa ajaminen oli miellyttävä kokemus lukuun ottamatta riskejä ottavaa ajokulttuuria.
Gdansk oli mielenkiintoinen ja eläväinen kaupunki, ja kun sääkin suosi siellä ollessa, niin Gdanskista jäi hyvin positiivinen kuva.
Toinen paikka, josta jäi varsin positiivinen mielenjälki oli Rügenin saari. Kauniita maisemia, ja kivoja siistejä pikkukyliä. Siellä keksisi helposti tekemistä useammaksikin päiväksi, ja saarella voisi hyvinkin käydä joskus uudelleen paremmalla ajalla. Keskikesällä Rügen on ilmeisesti hyvin suosittu saksalaisten lomailijoiden keskuudessa, ja saattaa silloin olla ruuhkainen, joten paras ajankohta vierailulle olisi varmaankin pahimman sesongin ulkopuolella.
Koko matkan pituus oli 13 päivää, ja Alpinen mittariin tuli 2.673 km. Bensiiniä matkalla kului 203 litraa, ja sen mukaan laskettu keskikulutus oli 7,6 l/100 km (ajotietokoneen mukainen 7,4 l/100 km). Nyt olen ajanut Alpinella kolmessa vuodessa yhdessätoista maassa eli ihan mukavasti auto on saanut nähdä eri puolia Euroopasta. Saa nähdä minne seuraavaksi.
18.4.2025
Ajokausi 2025 on nyt avattu. Kävin hakemassa Alpinen talvisäilytyksestä kotipaikkakunnaltani Pohjois-Pohjanmaalta sunnuntaina 13.4.2025. Leudon talven jälkeen kevät oli tänä vuonna aikaisessa, mutta pientä jännitystä auton hakumatkaan toi se, että hakureissua edeltävänä ja sitä edeltävänä päivänä taivaalta tuprautti muutama sentti tuoretta lunta, ja ajo-olosuhteet olivat hetkellisesti haastavat.
Auton hakupäivänä keli kuitenkin lämpeni reippaasti, ja lumet sulivat nopeasti. Vajaan 400 km ajomatka kotiini Hollolaan sujui siten hyvissä olosuhteissa.
Tälläkin kertaa Alpine lähti puolen vuoden seisonnan jälkeen ongelmitta käyntiin, ja CTEK-ylläpitolaturi näyttää pitävän akun hyvin toimintakuntoisena.
Auton seuraava huolto on kohta taas edessä, ja se tulee tällä kertaa tapahtumaan Berliinissä. Sehän tarkoittaa taas uutta Euroopan road trippiä. Palataan asiaan kun se reissu on tehty.
20.10.2024
Kolmas ajokausi Alpinella alkoi 27.4.2024 ja päättyi 5.10.2024, ja siinä vaiheessa auton matkamittarissa oli 25.318 km. Täten tämän ajokauden ajomääräksi tuli n. 6.200 kilometriä.
Tämänkin ajokauden kohokohtiin kuului toukokuussa tehty Keski-Euroopan kiertue, joka tällä kertaa suuntautui Saksaan, Hollantiin ja Belgiaan.
Käytin Alpinen huollossa Antwerpenissä tuolla reissulla, ja tässä yhteydessä autoon vaihdettiin takaisinkutsuna polttoainepumppu. Mitään teknisiä ongelmia autossa ei ole ollut vuoden 2024 aikana, ja elämä Alpinen kanssa on edelleenkin ollut huoletonta.
Kesän aikana muutin Alpinen asetuksia niin, että käyttöön tuli langaton Android Auto. Autoni on vuosimallia 2022, ja siinä vaiheessa A110 sai Android Auto / Apple CarPlay -toiminnallisuuden langallisena. Jossain vaiheessa 2023/2024 toimitetuista autoista alkaen Android Auto ja Apple CarPlay on toiminut myös langattomasti. Vm. 2022 autoissa langattoman Android Auton käyttöönotto vaati pienen OBD-portin kautta tehtävän asetusmuutoksen, johon löytyi ohjeet Brittiläiseltä keskustelupalstalta. Kätevää!
Tälläkin ajokaudella kävin Alpinella muutamissa autotapahtumissa. Toukokuussa osallistuin ranskalaisten ajoneuvojen Ranskalainen Visiitti -tapahtumaan. Loppukesästä vierailin yhden kerran viikottaisessa Ajoneuvoharrastajat Ahvenistolla -tapahtumassa sekä pariin kertaan Sportscar Breakfast Club -tapahtumassa Tuusulassa.
Autotapahtumiin osallistumisten lisäksi ajokauteen mahtui tottakai myös monta hienoa hetkeä Alpinen ratissa mutkateillä - ja muuallakin. Nähdään taas ensi keväänä!
14.9.2024
Minulla on tähän saakka ollut toisena autona vm. 2019 Ford Fiesta ST, joka on ollut minulla uudesta saakka. Laitoin Fiestan keväällä myyntiin, ja sain sen kaupaksi elokuun puolivälissä. Tilalle ostin vm. 2021 Renault Megane RS 280:n.
Yhteistä Meganelle ja Alpinelle on moottori, joka on molemmissa sama 1,8 l turbonelonen. Alpinessa viritysaste on hieman alhaisempi, siinä tehoa on 252 hv kun Meganessa sama kone tuottaa 279 hv. Renault Sportilla ja Alpinella on paljon muutakin yhteistä, joten on mielenkiintoista nähdä löytyykö noista kahdesta autosta enemmänkin yhdistäviä tekijöitä. Tarkoitus on kirjoitella juttua noiden kahden auton eroista ja yhteneväisyyksistä kunhan minulle kertyy hieman enemmän kokemuksia Meganesta.
Megane tulee olemaan talvikaudella minun ainoa autoni kun Alpine on talvisäilytyksessä. Kesäkaudella Alpine on päivittäisessä ajossa, ja Megane otetaan käyttöön kun on tarvetta kuljettaa enemmän tavaraa tai ihmisiä, ja joskus muulloinkin kun tiedossa on tylsiä pitkiä ajoreissuja.
Olen tehnyt Meganelle omat sivut, joista löytyy siihen autoon liittyvistä kokemuksista juttua.
9.7.2024
Parin ensimmäisen A110-omistajuusvuoden aikana en ollut nähnyt muita Alpineja liikenteessä tai tavannut muita Alpine-kuskeja. Tänä kesänä tilanne on onneksi muuttunut, ja olen saanut kohdata muitakin Alpine-autoja ja -omistajia.
Kuten autoreissu Eurooppaan -kirjoituksen yhteydessä kerroinkin, niin näin toukokuussa Pohjois-Saksassa toisen sinisen uuden sukupolven A110:n, ja sain tilaisuuden vaihtaa sen omistajan kanssa muutaman sanan.
Seuraava Alpine-kohtaaminen tapahtui toukokuun lopulla järjestetyssä Ranskalainen Visiitti -tapahtumassa Järvenpäässä, jossa oli paikalla toinenkin Suomessa oleva uuden sukupolven A110. Tämä yksilö oli Turussa majaileva Abyss Blue -värinen käytettynä Suomeen tullut yksilö. Omistajalla oli pidempääkin Alpine-historiaa, sillä hän oli aiemmin omistanut vanhemman sukupolven A110:n. Oli mukava keskustella A110-kokemuksista toisen suomalaisen kohtalotoverin kanssa.
Aiemmin tänä keväänä minuun oli yhteydessä täällä Hollolassa asuva henkilö, joka kertoi omistavansa vanhan sukupolven A110:n. Olemme hieman viestitelleet hänen kanssaan, mutta emme ole vielä päässeet vaihtamaan Alpine-kuulumisia kasvokkain. Hänen autoaan en myöskään ole vielä päässyt näkemään, sillä se on tämän kesän poissa Hollolasta kun se on näytillä Mobilia automuseossa Kangasalla. Hauskaa, että näin pienellä paikkakunnalla on kaksi Suomen harvalukuisista A110-malleista.
Kesä-heinäkuussa olen käynyt katselemassa vanhoja ajoneuvoja parissa tapahtumassa. Ensimmäinen oli Mommilan Kyläpuodin Vanhojen Ajoneuvojen Ilta, jossa bongasin punaisen Alpine A310:n (tai sen johdannaisen). Toinen tapahtuma oli Vääksyn Mobilisti-ilta, jossa oli sama A310 ja sen lisäksi myös toinen punainen A310.
19.5.2024
Toukokuussa 2024 oli taas aika viedä Alpine huoltoon, ja sehän tarkoitti taas sitä, että edessä olisi autoreissu Eurooppaan. Edellisvuonna minulla oli hieman enemmän aikaa autoreissulle, ja silloin olin ehtinyt Slovenian Alpeille saakka. Tänä vuonna minulla oli kuitenkin mahdollisuus käyttää reissuun vain viikon verran lomaa, joten valitettavasti nyt ei ollut riittävästi aikaa reissulle hienoille alppiteille.
Alunperin suunnittelin joko sellaista reissua, jossa menisin laivalla Travemündeen Saksaan, ja sieltä sitten tekisin jonkinlaisen Pohjois-Saksan kiertueen, ja huollattaisin auton siellä suunnalla tai vaihtoehtoisesti reissu Ruotsiin, Alpinen huolto Tukholmassa, ja sitten Ruotsin kierros.
Alpineni oli takaisinkutsun piirissä, jonka yhteydessä siihen vaihdettaisiin bensapumppu. Tämä takaisinkutsu koskee laajaa joukkoa A110 -malleja, jotka on valmistettu ennen toukokuuta 2022. Takaisinkutsusta johtuen päädyin lopulta siihen, että veisin auton huoltoon ja takaisinkutsuun liittyvään työhön Antwerpeniin Belgiaan, josta olin auton aikoinaan ostanutkin.
Tämä päätös johti siihen, että edessä olisi jonkin verran enemmän ajamista kuin olin alunperin suunnitellut. Toivottavasti aikaa jäisi silti riittävästi myös ajamisesta, maisemista ja nähtävyyksistä nauttimiseen.
Suunnitelmana oli mennä laivalla Helsingistä Travemündeen Saksaan, ja sieltä Hollantiin, jossa oli tarkoitus vierailla Den Bosch- ja Breda -nimisissä kaupungeissa. Bredasta sitten lyhyt ajomatka Antwerpeniin, jonne auto huoltoon. Huollon jälkeen sitten ajelua Pohjois-Hollantiin Groningeniin. Sieltä sitten vielä Hampuriin, josta takaisin Travemündeen. Yhteensä tiedossa olisi hieman yli 1.500 km ajelua.
Reissu alkoi 4.5.2024 kotoani Hollolasta, josta oli reilun sadan kilometrin ajomatka Vuosaaren satamaan Helsingissä. Sieltä matka jatkui 30 tunnin lauttamatkalla Travemündeen Saksaan. Kuten viime vuonnakin, niin pyysin nytkin päästä laivalla sellaiseen paikkaan, jonne olisi helppo ajaa hieman matalammalla autolla.
Viime vuonna vastaavassa matalien autojen jonossa oli hieno Porsche 911 GT3 Touring, mutta nyt sain jonottaa yksin eikä laivassa muutenkaan ollut mitään muita erityisen mielenkiintoisia autoja.
Tapahtumaköyhän laivamatkan jälkeen saavuimme Travemünden satamaan klo 21 aikoihin sunnuntai-iltana, josta minulla oli vielä parin tunnin ajomatka illan määränpäähän Hotel im Forthiin Oytenissa lähellä Bremeniä.
Hotel im Forth oli kätevällä paikalla lähellä moottoritietä, kohtuuhintainen ja siisti hotelli. Aamulla hotellihuoneen ikkunasta sai ihailla mainiota maalaismaisemaa. Olisi voinut kuvitella hotellin olevan jossain keskellä maaseutua vaikka moottoritie kulki ihan vieressä.
Seuraava ajopäivä oli pidempi kun edessä oli reilu 400 km ajoa. Päivän aikana ajoin Oytenista Hollantiin Den Boschiin ja Bredaan.
Olin suunnitellut ajoreitin siten, että välttelin mahdollisimman paljon moottoriteitä. Jonkin verran ajelin kuitenkin myös moottoriteillä, ja totesin Hollannin moottoriteillä ajamisen erittäin tylsäksi. Siellä nopeusrajoitukset olivat jatkuvasti 100 km/h vaikka tiet olivat erittäin hyväkuntoisia, ja liikennettäkään ei kohtuuttomasti.
Saavuin Den Boschiin iltapäivällä, ja pysäköin auton autoni Park + Ride Transferium -nimiseen paikkaan, josta jatkoin kaupungin keskustaan bussilla.
Den Bosch oli mukava keskikokoinen hollantilaiskaupunki, jossa oli kanaaleja ja kiva katedraali nimeltään Sint Janskathedraal.
Den Boschista oli vain lyhyt ajomatka päivän määränpäähän Bredaan. Olin varannut sieltä huoneiston läheltä kaupungin keskustaa. Bredassa minulla oli jonkin verran aikaa kävellä kaupungilla, ja perehtyä sen nähtävyyksiin ennen kuin oli aika mennä nukkumaan.
Breda vaikutti aika samantapaiselta kaupungilta kuin Den Bosch. Kiva, keskikokoinen hollantilaiskaupunki, jossa oli paljon pyöräilijöitä, ja toki muutama kirkko. Pääkirkko oli nimetty englanniksi kätevästi nimellä Large Church Breda (Onze Lieve Vrouvekerk), joka lie osuva kuvaus sille.
Valitettavasti minulla ei ollut kovin paljon aikaa tutustua Den Boschiin tai Bredaan, ja sain vierailluillani vain pintapuolisen kuvan molemmista kaupungeista.
Seuraava aamu alkoi lyhyellä ajomatkalla Bredasta Antwerpeniin, jossa vein Alpinen huoltoon Alpine Antwerpeniin.
Tämä oli toinen vierailuni Antwerpeniin, ensimmäinen kerta oli ollut pari vuotta aiemmin v. 2022 kun hain Alpinen sieltä. Kahden vierailun jälkeen olen kohtuullisen tykästynyt Antwerpenin antiin.
Auton huoltoon viennin jälkeen kävin rauhassa aamiaisella, kävelin ympäriinsä kaupungilla, nautin paikallisia herkkuja (eli ranskalaisia perunoita), ja vierailin museossa nimeltään Museum Plantin-Moretus. Museo oli omistettu kirjanpainoalan kehitykselle, ja oli mielenkiintoinen vierailun arvoinen paikka.
Antwerpenissä majoituin samassa B&B Hotel Antwerpen Centrum -hotellissa kuin edelliskerrallakin.
Seuraavana aamuna oli aika hakea Alpine huollosta. Normaalin huollon lisäksi autoon siis vaihdettiin takaisinkutsuna bensapumppu. Sen lisäksi olin pyytänyt takarenkaiden korvaamista uusilla.
Alpine Antwerpen oli etukäteen arvioinut varsinaisen huollon hinnaksi n. 800 eur, mikä oli samaa luokkaa kuin muutamalla Pohjois-Saksan jälleenmyyjällä, joilta olin kysynyt huoltotarjousta.
Loppujen lopuksi huollon hinnaksi jäi 926 eur ml. kaksi kappaletta uusia Michelin Pilot Sport 4 -renkaita koossa 235/40/18. Kun renkaiden hinta oli 447 eur, niin varsinaisen huollon hinnaksi jäi 479 eur, mikä oli selvästi vähemmän kuin mitä ennalta oli arvioitu. Kiva!
Takaisinkutsutyö oli tehty suunnitellusti ja toki ilman kustannuksia minulle. Sen lisäksi olin pyytänyt asentamaan autoon CTEK-akkulaturini johdotuksen niin, että jatkossa saisin kätevästi kytkettyä laturin auton akkuun. Myös tämä työ oli tehty suunnitellusti.
Sen jälkeen kun olin noutanut autoni huollosta, niin oli aika suunnata kohti Pohjois-Hollantia, ja siellä Groningenin kaupunkia.
Tein muutamia pysähdyksiä ajomatkan varrella. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Kinderdijk, ja sen vanhat tuulimyllyt. Olin vieraillut Kinderdijkissä aiemminkin, mutta siellä oli mukava vierailla uudelleenkin.
Tein myös pari muuta pikapysähdystä kahdessa muussa Unescon maailmanperintökohteessa. Ensimmäinen näistä oli nimeltään Schokland, joka oli aiemmin ollut saari, mutta ei enää sen jälkeen kun hollantilaiset olivat vallannet alueella lisää maata mereltä.
Toinen pysähdys oli Frederiksoord -nimisessä paikassa, joka sekin oli Unescon maailmanperintökohde. Se vaikutti olevan jonkinlainen vanha kylä, joka oli katsottu maailmanperintökohteeksi nimeämisen arvoiseksi.
Majoitukseni tälle yölle oli Best Western Plus Hotel Aduard, joka oli muutaman kilometrin päässä Groningenista. Saavuin sinne iltapäivällä, ja ajoin Groningenin keskustaan tustustumaan kaupunkiin, ja syömään päivällistä.
Groningenissa oli paljon nuorta porukkaa (opiskelijoita?) - ja täälläkin paljon pyöräilijöitä. Kaupunki vaikutti eläväiseltä paikalta.
Seuraava vaihe matkastani vei minut Groningenista Hampuriin. Alkuun ajelin pikkuteitä pitkin Delfzijl -nimiseen kaupungiin meren rannalla - ihan vain nähdäkseni meren.
Delfzijlistä jatkoin kohti Fortess Bourtangea, joka oli pieni linnoituskylä Hollannin puolella lähellä Saksan rajaa. Bourtange muistutti hieman Suomenlinnaa, sillä sielläkin vaikutti elävän ihmisiä pienen linnoituksen keskellä. Varsin passeli paikka lyhyelle vierailulle.
Bourtangesta oli siis vain lyhyt matka Saksan puolelle, jossa jatkoin ensi alkuun pienemmillä teillä kunnes oli aika jouduttaa matkan etenemistä siirtymällä ajamaan moottoriteillä Bremenin ja Hampurin välillä.
Hampurin lähellä olin varannut saman majapaikan kuin viime vuonnakin, eli Hotel Gasthaus zur Linde, joka sijaitsi Seevetalissa n. 25 km Hampurin keskustasta. Hotelli sijaitsi näppärästi lähellä moottoritietä. En halunnut ajaa autolla Hampurin keskustaan, joten menin julkisilla kulkuneuvoilla sinne.
Hampurin satamassa sattui olemaan jonkinlaiset sataman syntymäpäiväjuhlat, ja siellä oli valtavasti porukkaa juhlistamassa sitä. Satamassa seilaili myös iso joukko erilaisia laivoja ja veneitä. Aika mielenkiintoinen näky.
Olin vieraillut Hampurissa muutaman yön visiitillä 90-luvulla, ja sen jälkeen käynyt kaupungissa pariin kertaan päiväseltään, mutta en tuntenut kaupunkia kovin hyvin. Hampuri oli selvästi suurin niistä kaupungeista, joissa vierailin tällä reissulla, ja voi sanoa, että siellä vierailu oli positiivinen kokemus. Erityisesti sataman lähellä olevia alueita oli kehitetty paljon viime vuosina, ja nuo seudut vaikuttivat oikein kivoilta.
Seuraava päivä oli viimeinen ennen kuin oli aika lauttamatkalle takaisin Suomeen. Aikataulut olivat kuitenkin sellaiset, että minun piti olla Travemünden satamassa vasta n. klo 23 aikoihin, joten minulla oli vielä runsaasti aikaa tutkia Hampuria.
Päivän aikana vierailin kahdessa museossa. Ensimmäinen oli Internationales Maritimes Museum, ja toinen oli pieni automuseo nimeltään Automuseum Prototyp.
Muita nähtävyyksiä, joissa vierailin päivän aikana olivat Hauptkirche St. Michaelis, ja sen näköalatorni, josta näki hienosti yli koko kaupungin, sekä Sankt Nikolai Manhmal. Tämä jälkimmäinen oli lähinnä kirkontorni, joka oli jätetty pystyyn toisen maailmansodan muistomerkiksi. Muu osa kirkosta oli tuhoutunut sodan pommituksissa.
Kun oli aika suunnata kohti Travemündea, niin ajelin taas sinne pikkuteitä pitkin nauttien Alpinella ajelusta pitkin saksalaista maaseutua.
Ollessani liikennevaloissa jossain pienessä saksalaiskylässä, vastakkaisesta suunnasta liikennevaloihin pysähtyi toinen A110. Siinä sitten vilkuteltiin valoja, ja nostettiin kättä valoissa odotellessa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin toisen uuden sukupolven A110:n liikenteessä (jos ei lasketa sitä A110:ä, jolla automyyjä haki minut hotellilta Antwerpenissä kun noudin autoni sieltä).
Sen jälkeen kun pääsin liikennevaloista kääntymään oikealle, niin ajelin hitaasti odotellen toista Alpinea perääni. Kun se saavutti minut, niin laitoin vilkun oikealle, ja pysähdyimme molemmat tien pientareelle.
Toinen Alpine oli A110 S samalla Alpine Blue värillä kuin omanikin. Siinä oli lisävarusteinen aero pack, ja muutamia pieniä modifikaatioita. Omistaja oli aiemmin omistanut ja ajanut kilpaa aiemman sukupolven A110:llä. Hän kertoi myyneensä vanhan A110:n, ja ostaneensa tilalle tämän uuden auton. Olipa mukava tavata toinen Alpine-kuski!
Sitten olikin aika ajaa satamaan odottamaan laivaan pääsyä. Tällä kertaa laivaan nousi sentään yksi toinen mielenkiintoinen ajopeli kun mukaan tuli Aston Martin DB7, jonka omistaja oli hakumatkalla Iso-Britanniasta, ja matkalla kotiin Suomeen.
Seuraava päivä oli sitten meripäivä, ja kahden laivalla nukutun yön jälkeen saavuimme takaisin Vuosaaren satamaan Helsingissä.
Ajomatkaa tuli kaikenkaikkiaan n. 1.700 km kahdeksassa päivässä. Tai oikeastaan kun laivassa meni jonkin verran aikaa, niin n. 1.500 km viidessä päivässä Saksassa, Hollannissa ja Belgiassa. Se oli turhan paljon noin lyhyessä ajassa, mutta näin tällä kertaa.
Auton toinen huolto ja takaisinkutsuun liittyvä työ sujui ongelmitta, mikä oli mukavaa.
Tykkäsin erityisesti Antwerpenistä ja Hampurista. Molemmat ehdottomasti vierailun arvoisia paikkoja.
Ajonautinnon näkövinkkelistä pikkutiet, joilla ajelin matkalla vierailluilla alueilla, eivät varsinaisesti olleet ihanteellisia. Eivät varsinkaan verrattuna mahtaviin alppiteihin. Nautin silti rauhallisesta ajelusta Hollannin ja Saksan maaseudulla ja pikkukaupungeissa, ja kyllä mukaan mahtui muutamia nautinnollisia ajohetkiäkin mutkaisilla pikkuteillä Alpinen ratissa.
1.5.2024
Talvi on vihdoin ohi, ja Alpine on taas takaisin tien päällä. Olin suunnitellut hakevani sen talvisäilytyksestä kotipaikaltani Pohjois-Pohjanmaalta lauantaina 20.4.2024, mutta koko Suomeen iskenyt takatalvi muutti suunnitelmiani.
Takatalvi tarkoitti tällä kertaa sitä, että lunta tuli melkein koko maahan useita senttimetrejä, ja lämpötilat olivat reilusti pakkasen puolella. Niinpä lähes 400 km ajomatka kotipaikaltani asuinpaikalleni Hollolaan ei tuntunut ollenkaan houkuttelevalta.
Seuraavana viikonloppuna kelit olivat onneksi jo parantuneet selvästi, ja niinpä hyppäsin kohti kotipaikkaani suuntaavaan bussiin la 27.4.2024.
Tuona viikonloppuna tiet olivat jo kokonaan sulia, mutta Pohjois-Pohjanmaalla oli vielä jonkin verran lunta maassa. Kotipaikalleni päästyäni totesin myös, että autotallin edessä oli vielä sen verran lunta, että auton saaminen tallista vaati jonkin verran lumitöiden tekemistä.
Kun suurin osa lumesta oli kolattu, niin sitten oli helppo homma peruuttaa Alpinea tallista muutaman metrin matkan lumettomalle hiekkatielle saakka.
Auto on nyt siis käytössä, ja kotona. Seuraavaksi on sitten vuorossa pieni ajoreissu Keski-Eurooppaan huollattamaan autoa.
Yksi asia, josta en tykkää A110:ssä on se, että keskikonsolin tuuletusventtiili on täysin kiinteä mikä tarkoittaa sitä, että siitä tulevan tuuletuksen voimakkuutta tai suuntaa ei voi säätää mitenkään. Atelier Design Mecanique -niminen firma myy tuuletusventtiilin päälle asennettavaa lisäosaa, joka mahdollistaa venttiilin kautta tulevan ilmavirran sulkemisen.
Olen ostanut itselleni tuon lisäosan, ja se on nyt asennettuna autooni. Nähtäväksi jää, että miten hyvin se toimii.
